Vasemmasta valikosta löydät Retket ja matkat sivuston, johon on koottu Vuosaaren ja lähialueen retkikohteita eri tuottajilta. Sivustolla on tuottajien
kotisivulinkit, josta on helppo hakea lisätietoa. Jokaisen retkitapahtuman perässä on järjestäjän tai yhteystahon lyhenne.
Sivuille voi ilmoittaa myös omasta retkestä ylävalikon "ilmoita tapahtumasta" kautta. Käy retkisivulla viikoittain, sillä päivitämme muutoksista tai uusista retkistä ainoastaan sinne.
Kuva: VSS kuva-arkisto
![]()
Rastilan leirintä-alue sai neljännen tähtensä viimevuoden puolella ja palvelee nyt vieraitaan entistä paremmalla luokituksella. luokitukset.
Helsingin bussien aikatauluissa tapahtuu vuoden vaihteessa pieniä muutoksia.
Linjalle 90A lisätään sunnuntaihin lähtö Rautatientorilta klo 5.15 ja Vuosaaren satamasta klo 5.44 eli liikenteen aloitus aikaistuu tunnilla.
Linjan 90, Aurinkolahti - Kallvikintie, lähtöajat kummaltakin päätepysäkeiltä aikaistuvat kahdella minuutilla, jotta matkustajien olisi sujuvampi vaihtaa Vuosaaressa metroon.
Linjoille 78 ja 90B tulee 1.1. alkaen muutaman minuutin muutoksia, joilla pyritään parantamaan lähtöjen yhteensopivuutta Vuosaaren sataman työvuorojen kanssa. Linjoille 15 ja 15V tulee maanantaista 11.1. alkaen muutaman minuutin muutoksia, joilla tähdätään sujuvoittamaan vaihtoa linjalta metroon.
Lähde: hel.fi
Helsingin kaupunki on julkaissut interneissä uuden kuntalaispalvelun, Palvelukartan. Se löytyy osoitteesta www.hel.fi/palvelukartta. Kartalta löytyy nyt suurin osa Helsingin palveluista ja toimipisteistä.
Palvelukartalta voi antaa myös palautetta toimipisteestä ja sen palveluista. Muutamassa virastossa kokeillaan yhteisöllistä palautepalstaa, jossa sekä kysymykset että vastaukset ovat pääsääntöisesti julkisia.
Reilu 50 juoksijaa osallistui sunnuntaina 13.9. järjestettyyn Vuosaari-juoksuun. FC Viikinkien naisten edustusjoukkueen ja naisjaoksen järjestämästä tapahtumasta on tarkoitus tehdä jokasyksyinen perinne.
- Reitin merkitsemisen suhteen juoksijoille tuli hieman ongelmia.
- Tämä oli meille järjestäjille ensimmäinen kerta, mutta eiköhän sekin puoli hoidu vähän paremmin ensi vuonna, totesi naisjaoksen puheenjohtaja Päivi Lassila tyytyväisenä tapahtuman saamaan vastaanottoon ja tilaisuuden iloiseen ilmapiiriin.
Vastaa Kaikkien Helsinki -kyselyyn ja tutustu infosivuun asunnottomuudesta ja tuetusta asumisesta
Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka on avannut Kaikkien Helsinki -kyselyn, jonka avulla Helka kerää asukkaiden mielipiteitä, kokemuksia ja ideoita asuntoloista, tuetusta asumisesta ja asunnottomuudesta sekä kokoaa toiveita erityisasumisen sijoittamisesta eri kaupunginosiin.
Kysely on avoinna 1.-20.9.2009. Sen tulokset julkaistaan 17.10. Asunnottomien yö -tapahtumassa ja tullaan saattamaan myös päättäjien ja tiedotusvälineiden tietoon. Suora osoite kyselyyn: http://helka.net/kaikkienhelsinki/kysely
Facebook on internetissä toimiva yhteisöpalvelu. Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden käyttäjäprofiilin ja blogin luomiseen, sekä yhteydenpitoon ystäviensä kanssa.
Nyt voit liittyä myös vuosaari-paikallisportaalin Facebook-ryhmään tästä linkistä