Kotikaupunkipolut Aurinkolahti 10 Vuosaaren kartano – Nordsjö gård

10 Vuosaaren kartano – Nordsjö gård

Vuosaaren ehkä historiallisesti tärkeimmän kartanon syntyhistoriaa ei tarkkaan tunneta. Kartanolla on ollut pitkin historiaa monta omistajaa. Kartanoympäristö on osin säilynyt 1800-luvun ilmiasussa, mutta rakennukset ja pihapiiri ovat melko huonossa kunnossa. Nykyinen päärakennus on ilmeisesti 1800-luvun alkupuolelta. Kartanon rakennukset ja puisto ovat suojelukohteita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Kartanon paikalla on ollut asutusta jo 1200–1300-luvuilla. 1540-luvulla Vuosaaressa oli jo neljä kylää: Norsö, Norringsböle, Norsökärr ja Rassböle, joissa oli yhteensä kahdeksan talonpoikaistilaa.

Ratsutila siirtyi 1684 Helsingin pitäjän kirkkoherrana toimineelle Andreas Laurentii Nycopenciille. Porslahden tila liitettiin kartanoon 1880 ja 1910 mennessä siihen yhdistettiin kaikki Vuosaaren tilat Rastilan kartanoa ja Nybondasia lukuunottamatta. 

1909 kartano alkoi myydä huvilapalstoja mailtaan. 1937 tilan osti Saseka. Isännöitsijä, vapaaherra Fabian Wrede asui kartanossa aina 1960-luvulle saakka. Hän osallistui aktiivisesti myös kunnallispolitiikkaan.

Helsingin kaupunki osti kartanon 1976. Tila pääsi rapistumaan pahasti, mutta vuosaarelaisten aloitteesta kaupunki kunnosti rakennuksen ja siisti ympäröivää puistoa 2002.

Päärakennuksessa toimii päiväkoti, aikaisemmin sitä ylläpiti monikulttuurinen perhekeskus Villa Familiaris. 1980–1990 Pertti ”Purtsi” Purhonen veti kartanolla kerhotoimintaa.
Kivinen pehtorintalo 1850-luvulta on Vuosaaren vanhin kivirakennus. 

Osin nykyisen Vuotien alle ja tien eteläpuolelle jäävällä alueella oli kauppapuutarha omenapuineen. Vielä 1930-luvulla nykyisen golfkentän alueella lainehti Vuosaarenlahti, joten kartano oli komealla paikalla meren rannalla. Puistoa ja sisääntulotietä reunustaa leveä kiviaita. Ympäröivässä puistossa on mm. vanhoja tammia, lehtikuusia, hopeakuusia, vaahteroita ja tuijia. Pihan suuri tammi näkyy jo vuoden 1930 ilmakuvissa.
Rupsahtanut kartanopuisto kunnostetaan korostaen kartanoalueen neljää osaa: metsäpuutarhaa, maisemapuutarhaa, kartanopihaa ja maatalon pihapiiriä.

 

 

 

 

 

 

 


Kuvat Pertti Nisonen, talvikuva Eero Hildén

Linkit: Vuosaaren kartanosta