Kotikaupunkipolut Aurinkolahti 16 Vuosaaren urheilukalastajat

16 Vuosaaren urheilukalastajat

Vuosaaren Urheilukalastajat ry on perustettu vuonna 1965. Kerhon tukikohta on Mustalahdessa, luonnonkauniin Uutelan ulkoilualueen kupeessa. Urheilukalastajien satamassa on venepaikkoja 320 ja veneitä soutuveneistä asuttaviin matkaveneisiin. Vuonna 2004 satama siirtyi Aurinkolahden kanavatyömaan tieltä Mustalahden itärannalle. Samalla Urheilukalastajat sai haltuunsa nykyiset kerhotilat. Tilat kunnostettiin kokous-, lepo- ja varastotiloiksi.

Urheilukalastajien jäsenmäärä on 500. Veneilyn lisäksi jäsenet voivat osallistua kalastuskilpailuihin. Myös kotitarvekalastajia on runsaasti ja heitä varten on kerholla savustus- ja verkonselvityspaikat. Kesästä 2005 lähtien seuralla on ollut myös saaripaikka läheisessä Sipoon Mölandetissa.
Urheilukalastajien tukikohdan suosittu kahvila-kioski Kampela on useimmiten vuokrattu ulkopuoliselle yrittäjälle. Ajoittain myös VUK on ylläpitänyt sitä.
Aiemmin Kampela toimi nykyisen kanavan Urheilukalastajan sillan kohdalla Porslahden tilan vanhassa savusaunassa, joka purettiin kanavatöiden alta. Useimmille vuosaarelaisille ja lähialueen asukkaille Urheilukalastajien alue tuli tutuksi vuosina 1965–2000 elokuussa järjestetyistä Mustalahden rantajuhlista, joissa esiintyivät Suomen tunnetuimmat tanssiorkesterit ja solistit jopa 3 000 hengen yleisölle.

 

 

 

 

 

 

 


Rantajuhlien vetäjä Heikki Hietamies sai juhlien esiintyjäksi vuonna 1995 tuoreen tangokuninkaan Jari Sillanpään. Palkaksi Hietamies oli luvannut tangokuningas Jarille halstrattuja silakoita ja kahvia. Sillanpää hyväksyi palkkion. Tapahtuma järjestettiin viimeisen kerran vuonna 2000. Silloin esiintymässä oli tangokuningas Antti Raiski, näyttelijä Kauko Helovirta ja artisti Kari Vepsä.

Kuva Matti Pöhö: Urheilukalastajien rantajuhlassa Heikki Hietamies ja Ere Kokkonen.

Kuva Matti Kanerva: Vuosaaren Urheilukalastajien venesatama Mustalahdessa, Uutelan kupeessa, kuvattu Suorttion luodolta keväällä 2006. (yläkuva)

Linkit: Vuosaaren urheilukalastajat