Kotikaupunkipolut Aurinkolahti 25 Kallio

25 Kallio

Kalliosta on käytetty myös nimiä Uusikallio ja Suvikallio. Huvila Kallion tontti on lohkottu Vanhakallion tontista Vilamon pojalle Erkki Olaville, joka rakensi kevytbetonisen huvilan vuonna 1929. Hän rakensi samana vuonna pienen puutarhurin-huvilavahdin talon ja leikkimökin. Se sijaitsi talon yläpuolella suunnilleen Aurinkolahden puistotie 8 B-talon kohdalla, kallion päällä.

Rannassa oli jo 1923 rakennettu sauna ja noin 100 metriä pitkä betonilaituri, josta johti ruovikon läpi korotettu betonitie. Se jatkui katukivin reunustettuna huvilalle ja aina Mäkikallion pihaan saakka. Huvila peruskorjattiin 1960, jolloin tehtiin uusi tiilikatto, keskuslämmitys ja vesijohto sekä samalla muutettiin sisätiloja. Vuonna 1978 huvila myytiin suoraan Helsingin kaupungille. Vuodesta 1986 lähtien vuokralla oli Suomen Afasiasäätiö, joka käytti Kalliota miespuolisten afasiapotilaiden kesäkotina. Tuolloin huvilasta käytettiin nimeä Villa Afasia. Säätiö siirsi toimintansa 1996 Käpylään ja huvila jäi tyhjäksi. Kesällä 2006 huvila oli vielä kunnostamatta, ja Helsingin kaupunki etsi huvilalle sekä tontille ostajaa tarjouskilpailulla.

Kuvat Eero Hildén