Kotikaupunkipolut Kallahti 9 Kaunissaaren yhteyslaiva

9 Kaunissaaren yhteyslaiva

Hiekkajaalanrannasta pääsee Kaunissaareen kesäisin vuorolaivalla. Matkaa on 22 kilometriä ja matka-aika noin 40 minuuttia. Kaksi kilometriä pitkä Kaunissaari sijaitsee Sipoon saaristossa, ja se on Helsingin suurin saari. Kaunissaareen perustettiin ulkoilupuisto 1959. Sen pinta-ala on sata hehtaaria ja vesialuetta on 790 hehtaaria. 

Höyrylaivaliikenne Helsingistä itäiseen saaristoon alkoi 1860-luvulla, kun huvilatonttien lohkominen rälssi- ja perintötiloista vapautettiin. Vuosaaressa laivat pysähtyivät Ison Kallahden laiturissa harjun toisella puolella.
Jopa kahdesti päivässä kulkeva laiva helpotti kesäisin liikennettä niin paljon, että Vuosaaren ja Puotilan maanomistajat rakennuttivat 1872–74 Degerön kanavan, joka lyhensi matka-aikaa entisestään noin tuntiin. Vuonna 1928 Vuosaareen liikennöitiin kahdella laivalla, joiden nimet olivat Kallvik ja Astrid. Vartiokylään ajoivat Botby, Vappu ja Susanna. Myös Sipoon laivat pysähtyivät tarvittaessa Vuosaaressa tai ottivat matkustajia mereltä. Liikennöinti loppui 1944, kun Suomi joutui luovuttamaan melkein kaikki höyrylaivansa sotakorvauksena Neuvostoliitolle.

Linkit: Liikuntavirasto | Vuorolaiva

Kuva Juha Helansuo