Kotikaupunkipolut Keski-Vuosaari 24 Heteniityn koulu

24 Heteniityn koulu

Rannikkopiirin kansakoulu, jota aluksi kutsuttiin Sasekan kouluksi, oli aikanaan maan uudenaikaisin koulurakennus. Koulu toimi toistakymmentä vuotta Helsingin Opettajakorkeakoulun harjoituskouluna. Vuosaaren ensimmäinen suomenkielinen koulu rakennettiin Sasekan aloitteesta yhtiön lahjoittamalle tontille vieläpä Sasekan Kallahdessa valmistamista Siporex-harkoista. Pirkko Wesamaan suunnittelema koulu valmistui 1950. Värisommittelut ovat Eino Rappin.

Koulun tiloissa virisi monenlaista kulttuuritoimintaa. Juhlia ja esityksiä järjestettiin juhlasalissa ja koululla toimi Vuosaaren sivukirjasto. 1950-luvun lopulla koululla alkoi työväenopiston ja musiikkiopiston toiminta. 1960-luvun alussa Rannikkopiirin koulu muuttui Vuosaaren kansakouluksi. Nykyään koulussa ovat peruskoulun luokat 1–6. Vuosaaren urheilukenttä ja keskuspuisto koulun läheisyydessä tarjoavat mainiot olosuhteet ulkoliikuntaan. 
Koulun ensimmäinen johtajaopettaja Erkki Hiltunen oli merkittävä kulttuurivaikuttaja, joka toimitti mm. Vuosaari – merellinen kaupunginosa -kirjan 1990. Hänen aikanaan aloitettiin Vuosaaressa musiikkiluokkatoiminta.

Linkit: Heteniityn koulu

Kuva Matti Pöhö