Vuosaari-Seura Lausunnot ja kannanotot Lausunto Vuosaaren keskustan suunnitelmista

Lausunto Vuosaaren keskustan suunnitelmista

Vuosaari-Seura, Vuosaari-toimikunta ja Vuosaari-Säätiö pitävät erinomaisen hyvänä asiana, että Vuosaaren keskustan pitkään keskeneräisenä olleen alueen suunnittelu nyt etenee. Albatrossin palvelukeskuksen laajentaminen ja Vuosaaren lukion uusi koulurakennus ovat myös toivottuja ja pitkään odotettuja hankkeita. Ohessa allekirjoittajayhteisöjen huomioita nyt esillä olleista keskustan suunnitelmista.

Lähtökohdat ja vuorovaikutus

Suunnitteluaineistossa ovat valitettavan usein Vuosaaren kokonaisuus, nimistö, asukkaiden liikkuminen palveluiden suhteen ja aluekokonaisuudet hieman kadoksissa. Vuosaaren kaupunginosan muodostavat Keski-Vuosaaren, Rastilan, Meri-Rastilan, Kallahden ja Aurinkolahden osa-alueet. Vuosaaren keskusta toimii kaikkien viiden osa-alueen tärkeimpänä palvelujen keskuksena. Ostoskeskusten palvelut Meri-Rastilassa ja Keski-Vuosaaressa rajoittuvat vain päivittäistavarakaupan palveluihin. Muutkin asiavirheet suunnitteluaineistossa ovat hieman noloja erityisesti kun kyseessä on poikkeuksellisen mittava ja koko Vuosaaren keskustan uudelleenmuokkausta tavoitteleva hankekokonaisuus.

Suunnitelmien yleisen uskottavuuden ja onnistuneen vuorovaikutuksen vuoksi tulisi suunnittelijoille jatkossa varata riittävästi aikaa ja resursseja suunnittelualueen paikallistuntemuksen syventämiseen. On ikävää, että kun alueen pysähdyksissä ollut suunnittelu vihdoin edistyy, se tapahtuu hieman hätiköiden ja esille asetetaan viimeistelemätöntä aineistoa.

Alueen suunnittelusta järjestettiin lokakuussa 2015 Vuotalolla asukastyöpaja. Valitettavasti tapahtumaan osallistui vain hyvin pieni joukko vuosaarelaisia. Osittain syynä vähäväkisyyteen oli tapahtuman puutteellinen tiedotus. Kaupungin hyvin toimivaa Kerro kartalla -palvelua voisi hyödyntää myös nyt Vuosaaren keskustan suunnittelun jatkokehittämisessä.

Uusi Vuosaaren keskusta

Helsingin uudessa yleiskaavaehdotuksessa Vuosaaren keskustan alue on merkitty liike- ja palvelukeskustan alueeksi (C1), jota yleiskaavaehdotuksen mukaan tulee kehittää "toiminnallisesti sekoittuneena kaupan ja julkisten palvelujen, toimitilojen, hallinnon, asumisen, puistojen, virkistys- ja liikuntapalvelujen sekä kaupunkikulttuurin alueena."

On yleiskaavaehdotuksen kaavamerkinnän vastaista ja muutenkin Vuosaaren positiivisen kehittämisen kannalta epäviisasta, että suunnitelmissa nyt esitetään alueelle lähes pelkästään asuinrakentamista, joka Vuosaarelle on jo ennestään hyvin leimallista. Toimivan ja aidosti elävän uuden Vuosaaren keskustan luominen vaatisi myös yleiskaavan edellyttämien toimitilojen edistämistä ja muiden päiväaktiviteettien luomista.

Vielä edellisessä asemakaavassa ylläesitettyjä tavoitteita on pidetty Vuosaaren kehittämisen kannalta tärkeinä. Vaikka kaavan tavoitteet eivät ole tähän mennessä toteutunutkaan, ei mahdollisuuksia Vuosaaren keskustan liiketoiminnoille pidä nyt lyhytnäköisesti vaikeuttaa varsinkaan, kun merkkejä talouden kasvun lisääntymisestä on talouden asiantuntijoiden mukaan olemassa.

Jos yritykset eivät juuri nyt ole kiinnostuneet Vuosaaren keskustan toimistorakentamisesta, voisi kaupunkisuunnitteluvirasto selvittää myös esimerkiksi joidenkin kaupungin tai muun julkisen toimijan virastojen tai koulutustoimintojen siirtämistä alueelle. Esimerkiksi kun Helenin pääkonttori siirretään pois Kampin alueelta, sille olisi erinomainen uusi sijainti Vuosaaren keskustassa. Päivätoiminnan monipuolisuus ja aktiivisuus on edellytys myös alueelle tavoitelluille kivijalkakauppayrityksille ja tasokkaalle ravintolatoiminnalle.

Mosaiikkitorin säilyminen toriaukeana on jatkossakin tärkeää ja sen nykyistä parempaan rajautumiseen uusiin kortteleihin on kiinnitettävä huomiota. Myös muita toriaukioita voisi keskustassa hyvin olla. Alueen suunnitteluperiaatteeksi on aineistossa mainittu katutilan rakentaminen selkeiksi ja elämyksellisiksi tilasarjoiksi. Tämä on hyvä ja kannatettava linjaus, jonka tulisi näkyä myös käytännössä.

Puistoalueiden täydellinen puuttuminen alueen suunnitelmissa on ikävä puute. Pienikin vehreä kaupunkimainen puisto tasapainottaisi alueen hurjaa massiivisuutta tavoittelevaa mittakaavaa, koska uusien taloyhtiöiden viherkansipihat muodostuvat kuitenkin käytännössä ei-julkisiksi tiloiksi.

Vuosaaren nykyisen viherkäytäväverkoston ulottaminen viheraiheina ja kulkuyhteyksinä myös suunnittelualueelle olisi toivottavaa. Luontevat kävely- ja polkupyöräyhteydet Punakivenpuistoon ja Mustakivenpuistoon ym. ovat tärkeitä nykyisille sekä uusille asukkaille. Näiden yhteyksien tuomisessa paremmin esiin alueen kokonaisuudessa on lisäkehittämisen mahdollisuuksia.

Aromikujan alue

Esitetty Vuosaaren keskustan rakentaminen Aromikujan alueella vaatisi kaavamuutosta hakeneiden Cityconin ja Pauligin maankäyttötoiveiden toteuttamisen lisäksi myös nykyisten asukkaiden palvelujen ja muiden tilatarpeiden tarkempaa kartoittamista, kuuntelemista ja aitoa huomioimista.

Aromikujan osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa hahmotellun huomattavan korkean tornitalorivistön varjostamisvaikutukset ympäristöön olisi syytä selvittää laajemmin ja esittää tulevassa suunnitteluaineistossa havainnollisemmin kaikkina eri vuodenaikoina. Nyt esillä olevasta aineistossa varjostusvaikutusten esittäminen on hyvin puutteellista. Ehdotettujen uusien tornien maisemavaikutus olisi Vuosaaressa joka tapauksessa merkittävä koko kaupunginosan suurmaisemalle.

Taiteiden monitoimitalo Vuosaareen

Vuosaaren keskustan suunnittelussa on nyt oivallinen tilaisuus toteuttaa alueelle pitkään toivottu Taiteiden monitoimitalo. Talo olisi myös yksi tapa osoittaa, että kaupunkisuunnitteluvirasto kehittää Vuosaaren keskustaa aidosti monipuolisena keskustamaisena alueena, jossa on kaupallisten palvelujen ohella muitakin vetovoimatekijöitä.

Vuosaaren musiikkikoulu, maineikas Itä-Helsingin Musiikkiopisto ja Suomen tasokkain rytmimusiikin koulutusta antava Pop & Jazz Konservatorio ovat jo vuonna 2007 solmineet yhteistoimintasopimuksen, joka koskee Vuosaaren alueen musiikin taiteen perusopetuksen laajentamista. Viimeksi mainittu on joutunut vetäytymään toistaiseksi Vuosaaresta mm. puutteellisten opetustilojen vuoksi. Myöskään Itä-Helsingin Musiikkiopisto ei ole voinut laajentaa toimintaansa siitä syystä, että Vuotalon rakentamisen yhteydessä luvattu lisäsiipi karsittiin loppumetreillä. Vuosaaren musiikkikoulu puolestaan pienenä oppilaitoksena on vuokrannut tiloja asukastaloista, joiden korjaustarpeet ovat edessä. Tuolloin tulevaisuuden toiminta on uhattuna taloyhtiöiden muutenkin nousseiden kustannusten vuoksi.

Vuosaaresta puuttuvat kunnolliset tilat myös muulta taiteen perusopetukselta. Taiteiden välinen yhteistyö on jo nykypäivää ja siksi kaavoituksessa tulisi ottaa huomioon tulevaisuuteen tähtäävä tilantarve.

Kaupunginosan yhteisöjen yhteistyöfoorumi Vuosaari-toimikunta on valinnut tärkeäksi kärkihankkeekseen edistää koulutus-, harrastus- ja kokoontumistilojen rakentamista Vuosaareen. Alkuperäisenä pyrkimyksenä oli Vuosaaren Taiteiden talo musiikin, kuvataiteen ja tanssin opetukselle saleineen. Toimikunnassa käydyt keskustelut ovat kuitenkin vieneet tarkastelukulman enemmän Taiteiden monitoimitalon suuntaan, joka mahdollistaa tilojen laajan käyttöasteen aamusta iltaan ja myös viikonloppuisin.

Vuosaari-Seura, Vuosaari-toimikunta ja Vuosaari-Säätiö ehdottavat nyt joko erillistä hybridirakennusta Vuosaaren keskustaan tai siipirakennusta uuden Vuosaaren lukion yhteyteen. Uusi tila palvelisi kouluja arkisin klo 8–14, jonka jälkeen taiteen perusopetusta annettaisiin siellä iltaan saakka. Harrastajateatterit voisivat harjoitella tiloissa viikonloppuisin ja samoin ne palvelisivat eri yhteisöjen kokoustiloina. Näin olisi useita hoitokuntia vastaamassa kustannuksista. Myös kaupallisia toimijoita voisi olla mukana.

Vuosaaressa ja koko Itä-Helsingissä on tällä hetkellä lasten ja nuorten kohdalla kestämätön epätasa-arvo taiteen perusopetuksen tarjonnassa niin toiminta-avustusten kuin myös juuri tilaongelmien vuoksi verrattuna Helsingin muihin kaupunginosiin. Helsingin kaupungin kulttuuristrategian arvoissa on kirjattu: "Kehitetään taiteen perusopetuksessa eri taiteen alojen avustusperusteita, yhdenmukaistetaan alueellisen tasa-arvon toteutumista ja varmistetaan toimintaan tarvittavien tilojen saatavuus eri kaupunginosissa."

Itähelsinkiläiset lapset ja nuoret ansaitsevat samat mahdollisuudet kuin on tarjolla muissa kaupunginosissa. Vuosaari Helsingin suurimpana kaupunginosana loistavine metroyhteyksineen ja tulevaisuudessa myös Raide-Jokeri 2:n varrella on mitä perustelluin paikka tämän epätasa-arvon vähentämiseen.

Liikennesuunnitelmat

Lisääntynyttä tavaraliikennettä Vuosaaren satamaan Vuotien kautta on syytä hillitä mahdollisuuksien mukaan. Luonnoksessa esitetyt uudet suojatiet ja liikennevalot voivat vaikuttaa asiaan. Ajokaistojen sopivaa määrää Columbuksen kohdalla Vuotiellä tulisi kuitenkin vielä selvittää lisää. Liikennesuunnitelman luonnoksessa esitetty kaistojen määrän supistaminen saattaa selkeyttää risteyksiä, mutta aiheuttaa todennäköisesti jatkossa väylän ruuhkautumista. Liikennemäärien seikkaperäinen tutkiminen Vuotien eri tieosuuksilla olisi tarpeen ja myös ennakoitu uusi asuinrakentaminen ja lisääntyvä liikenne tulisi luonnollisesti huomioida jo nyt arvioina mukaan liikennelaskelmiin.

Kuorma-autojen pysäköintiä on syytä siirtää mahdollisimman paljon pois asuinkaduilta, mutta rekkojen pysäköintialueiden sijoittaminen kaupunginosan pääväylän Vuotien varrelle ei ole loppuun asti harkittu ratkaisu, varsinkaan kun usein on kannettu huolta raskaan liikenteen määrästä Vuotiellä.

Nykyisten risteysten kohdalla on varsinkin S-marketin kohdalla aitoja ongelmia ja risteys tukkeutuu ajoittain ruuhka-aikoina. Nopeudet Vuotiellä ovat usein korkeita ja kääntyminen varsinkin Itäkeskukseen päin on joskus hankalaa. Uusien liikennejärjestelyjen tutkiminen nyt suunnitellulla Vuosaaren keskustan alueella voisi selkeyttää liikennevirtojen parempaa ohjaamista tai hajauttamista. Tämän ongelmallisen risteyksen alue onkin aivan oikein merkitty liikennesuunnitelman luonnoksessa tarkemman suunnittelun alueeksi.

Jalankulku- ja pyörätieyhteyksien selkeyttäminen Vuosaaren keskustan alueella on tärkeää alueelle ja sen läpi Vuosaaren eri suunnista saapuville. Tärkeää on myös pohjois-eteläsuuntaisten reittien ratkaiseva parantaminen ja monipuolistaminen nykytilanteesta, jossa pyöräilijät nyt joutuvat usein ajamaan Columbuksen länsipuolella Valkopaadentiellä joko bussien seassa tai jalkakäytävällä jalankulkijoiden joukossa.

Columbuksen ympäristössä on tulevassa suunnittelussa syytä ottaa huomioon myös nykyinen ongelmallinen jalankulkuyhteys metroasemalta Valkopaadentien yli Columbukseen samassa tasossa muun liikenteen kanssa.

Helsingissä 21.7.2016

Vuosaari-Seura
Anja Hinkkanen
puheenjohtaja

Vuosaari-toimikunta
Liisa Winberg
puheenjohtaja

Vuosaari-Säätiö
Matti Luopajärvi
puheenjohtaja