ÄÄNI-ilta III – Tulevaisuus

0
685

ÄÄNI III

Tulevaisuus lähestyy meitä vääjäämättä, vaikka emme saakaan sitä koskaan kiinni. Tulevaisuuden uhkakuvien aikana KOM-teatteri haluaa luoda toivoa ja näyttää paloja ajan kiertokulusta ja jaettujen hetkien kauneudesta; siitä mikä on universaalia ja jaettavissa. ÄÄNI-ilta III Vuotalon Vuosalissa (Mosaiikkitori 2) perjantaina 2.11. klo 19.

Vuosaaren eläkkeensaajat ja 9-11-vuotiaiden Tähtipölyä-teatteriryhmä ovat syksyn aikana pohtineet ylisukupolvisuutta ja tulevaisuutta, ja luoneet niistä pienen yhteisen vuoropuheluleikin tapaamatta kertaankaan toisiaan kasvokkain.

KOM-teatterin yleisötyö luottaa suuren spektaakkelin sijaan tällä kertaa intiimiin kohtaamiseen, sattumaan ja elämän kantokykyyn, niin yleisön kuin työryhmänkin kanssa. Lava on paikka, jossa kaikki esityksessä mukana olevat kohtaavat toisensa ensimmäistä kertaa esittäen jotain sellaista mitä ei voi harjoitella. Esitykseen mahtuu noin 30–40 katsojaa ja sinne on vapaa pääsy. Kesto noin 90 min. ÄÄNI-ilta III päättää KOM-teatterin kolmivuotisen hankkeen ÄÄNI – Viestejä Vuosaaresta.

”Vaikka kalan laulu oli jo vaimea, kuulivat oliot vielä muutamia säveliä. Ne hyräilivät kalalle laulua, minkä kiinni saivat, ja ne huomasivat kertovansa unista. Uunituoreista unista.”

Edellinen artikkeliLausunto Kallahdenniemen matalikon luonnonsuojelualueen perustamisesta
Seuraava artikkeliVuosaari-Seuran syyskokous ti 20.11.