MIELIPIDE VUOSAAREN AURINKOLAHDEN VENESTAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA JA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMASTA
(Hankenro 705, OAS 775-00/08)
Allekirjoittaneet vuosaarelaiset yhteisöt esittävät mielipiteenään asemakaavan muutosluonnoksesta seuraavaa:
Aurinkolahden ranta on tärkeä vuosaarelaisten, heidän vieraidensa ja etäämmältäkin saapuvien kaupunkilaisten arkiliikunnan ja ulkoilun kohde. Palvelujen ja virkistystoimintojen parantaminen pitää ranta-alueen elävänä ja vetovoimaisena.
Toisaalta ranta-alue on kaupunkikuvallisesti hyvin herkkä ja haavoittuvainen häiriöiden suhteen. Tämä koskee korostetusti asemakaavamuutoksen kohteena olevaa keskeistä aluetta, jonka mahdolliset ympäristölliset, sosiaaliset ja liikenteelliset häiriöt näkyvät erityisesti läheisten talojen ympäristössä, mutta saattavat heijastua laajemminkin Aurinkolahden alueelle. Paikan kapasiteetti on rakentamisen ja käytön suhteen varsin rajallinen.
Toteamme tyydytyksellä, että alueen rakennusoikeutta on edellisestä asemakaavasta vähennetty tuntuvasti. Edelleen voidaan kuitenkin kysyä, ollaanko pienelle alueelle sijoittamassa enemmän toimintoja kuin sinne kohtuudella mahtuu. Havainnekuvan mukainen rakennus vaikuttaa kömpelöltä ja katkaisee perusteettomasti niin kulku- kuin näköyhteyksiä muutoin avarassa maisemassa. Kaavan sallimia ulokkeita ja laiturirakennelmia sekä mereen että uimarannan ylle ei ole havainnekuvassa näytetty. Ne ehkä antavat mahdollisuuksia kiinnostavaan arkkitehtuuriin, mutta sisältävät samalla ilmeisiä uhkakuvia.
Mikäli hanke toteutetaan, paikallisten asukasyhteisöjen ja asukkaiden mielipiteet ja ehdotukset tulee ottaa huomioon. Esteetön jalankulku laiturinkärkeen ja aallonmurtajalle on varmistettava. Kohteen huolto- ja asiakasliikenne eivät saa aiheuttaa häiriöitä eivätkä turvallisuusriskejä Aurinkorannan kevyelle liikenteelle ja alueen lapsille. Rakennuksen ja siihen liittyvien rakennelmien tulee muodostaa myönteinen lisä poikkeuksellisen hienoon ympäristöön – epäonnistunut toteutus toisi vaikeasti korjattavan ja koko alueen imagoa heikentävän häpeäpilkun.
Helsinki 10.2.2008
Eero Hildén Seppo Tirkkonen Matti Suomela puheenjohtaja puheenjohtaja puheenjohtaja
Vuosaari-Seura ry Asukastoimikunta Vuosaari-Säätiö rs