FC Viikingit järjestää Vuosaari-juoksun 13.9.2009

0
615

FC Viikinkien liikuntakoordinaattori, yhteistyössä Naisten Edustuksen ja Naisjaoksen kanssa, on päättänyt herätellä henkiin Vuosaari-juoksun. Syyskuun 13. päivänä klo 12 alkaen järjestettävästä tapahtumasta toivotaan jatkossa vuosittaista vuosaarelaisten omaa juoksutapahtumaa, johon ovat kaikki ikään ja asuinpaikkaan katsomatta tervetulleita. Mukaan kutsutaan enemmän ja vähemmän juoksukokemusta omaavat aikuiset, lapset, nuoret ja perheet.

Vuosaari-juoksu on yksi FC Viikinkien liikuntakoordinaattorin järjestämiä tapahtumia, joilla pyritään lisäämään seuran osallistumista alueen aikuisliikunnan kehittämiseen osana Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) tukemaa ”Osaamista ja hyvinvointia liikunnan avulla” -hanketta. Hankkeen myötä käynnistetään myös Vuosaari-juoksuun tähtäävä juoksuryhmä, joka kokoontuu sovittavina ajankohtina. Juoksuryhmään osallistuminen kasvattaa motivaatiota ja treeni-intoa, kun yhteiseen tavoitteeseen pyritään ryhmässä mukavasti kuntoillen.

Vuosaari-juoksussa matka on yleisessä sarjassa 10 kilometriä, perheet kiertävät parin kilometrin lenkin ja lapset oman ”minilenkin” aivan Heteniityn urheilukentän läheisyydessä.  10 km:n juoksu starttaa Heteniityn kentiltä, kiertelee Vuosaaren kauniita luontoreittejä, josta palaa jälleen Heteniityn urheilustadionille. Tapahtuman avaajana ja yhteisliikuttajana toimii FC Viikinkien kanssa tehtävästä yhteistyöstä sopinut vuosaarelaisten oma liikuttaja, CrossTrainingSystems, joka on luvannut vetää juoksijoille yhteisen alkulämmittelyn.

Juoksun palkintojenjako tapahtuu samana iltana pelattavassa FC Viikinkien miesten ottelussa, johon kaikilla juoksuun osallistuneilla on vapaa pääsy.

Lisätietoja juoksusta ja juoksuryhmästä antaa Peetra Väisänen, FC Viikinkien liikuntakoordinaattori, osoitteessa liikunta@fcviikingit.fi.

Edellinen artikkeliVuokkoretki Mustavuoreen
Seuraava artikkeliKallahden Melontakeskuksen avajaiset 31.5. klo 10-16