Kallvikinniementietä kunnostetaan

0
784

Kaupunki aloittaa Vuosaaressa sijaitsevan Kallvikinniementien kunnostustyöt huhtikuussa. Kunnostettava osuus ulottuu Meri-Rastilan tieltä Leppäniementielle.

Kallvikinniementien varrelle rakennetaan autoille kohtaamispaikkoja liikenneturvallisuuden parantamiseksi ja piennarten kulumisen vähentämiseksi. Kohtaamispaikat rakennetaan kohtiin, joissa maasto on jo kulunut pientareelle väistämisestä. Katualueen leveys pysyy pääosin ennallaan.

Lisäksi kadun valaistus uusitaan uudenaikaisilla led-valaisimilla, joissa on häikäisysuoja. Suojan ansiosta valo ei häiritse alueen lepakoita.

Katurakentamisen takia kunnostettavan osuuden eteläosassa, luonnonsuojelualueen ulkopuolella, joudutaan kaatamaan puita ennen varsinaisten rakennustöiden alkua. Maisemallisesti arvokkaat puut on pyritty säästämään.

Työt valmistuvat tämän vuoden lopussa. Rakennustyöt toteuttaa Helsingin rakentamispalvelu Stara.

Lisätietoja: Kallvikinniementie kunnostetaan herkkä ympäristö huomioiden.

Edellinen artikkeliToimintakertomus 2017
Seuraava artikkeliRetkeilijänkatu 11–15 asemakaavaehdotus nähtävillä