Kallvikintien suunnitteluperiaatteista uusi versio nähtäville

0
794

Kaupunki on laatimassa Kallvikintien ympäristölle suunnitteluperiaatteita, joissa määritetään tulevan Raide-Jokeri 2 pikaraitiotien tilavaraus sekä suuntaviivat uuden yleiskaavan mukaiselle täydennysrakentamiselle alueella. Keväällä esillä olleisiin suunnitteluperiaatteisiin on nyt tehty muutoksia ja myös hankkeen etenemisen vaiheita on täsmennetty.

Vuosaari-Seura, Vuosaari-Säätiö ja Vuosaari-toimikunta ottivat kantaa suunnitelmien aiempaan versioon toukokuussa antamassaan mielipiteessä: Lausunto Kallvikintien ympäristön suunnitteluperiaatteista sekä Merikorttikuja 6 asemakaavasta. Hankkeesta keskusteltiin myös lokakuussa Vuosaari-Seuran järjestämässä Keski-Vuosaaren aluefoorumissa Vuoniityn peruskoululla.

Kallvikintie 2019

Päivitetty ja täydennetty suunnitteluaineisto on nähtävillä mielipiteitä varten 7.1.2019–25.1.2019. Materiaaliin voi tutustua Vuosaaren kirjastossa (Mosaiikkitori 2), Kaupunkiympäristön asiakaspalvelussa osoitteessa Sörnäistenkatu 1 (avoinna ma–to klo 9–16, pe klo 10–15) sekä Helsingin karttapalvelussa kartta.hel.fi/suunnitelmat.

Mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta pyydetään esittämään viimeistään 25.1.2019. Kirjalliset mielipiteet lähetetään osoitteeseen Helsingin kaupunki, Kirjaamo, PL 10, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI, (käyntiosoite: Kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11–13) tai sähköpostilla helsinki.kirjaamo@hel.fi.

Lisätietoja ja kaavamateriaalia hankekortin kautta: Kallvikintien suunnitteluperiaatteet.

Edellinen artikkeliVuosaaren merimieskirkko 10 vuotta
Seuraava artikkeliKesäteatterin improvisaatiokurssit käynnistyvät