Keski-Vuosaaren aluefoorumi

0
703

Aluerajaus 2018

Vuosaari-Seura ja Vuosaari-toimikunta järjestävät torstaina 4.10. klo 17.30 Keski-Vuosaaren aluefoorumin, jonka aiheena on Kallvikintien ympäristön kehittäminen. Noin kaksi tuntia kestävä avoin asukastilaisuus on Vuoniityn peruskoulun Koukkusaarentien toimipisteen ruokalassa (Koukkusaarentie 9).

Kallvikintien ympäristön täydennysrakentamiselle ollaan parhaillaan laatimassa yleisiä suunnitteluperiaatteita, jotka linjaavat alueen asemakaavoitusta. Suunnittelualueeseen kuuluu myös Vuosaaren pohjoinen ostoskeskus.

Keski-Vuosaareen 1960-luvulla noussut kerros- ja rivitaloalue on Uudenmaan maakuntakaavassa maakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö. Helsingin uudessa yleiskaavassa se on samalla kuitenkin myös tiivistettäväksi esitetty alue. Miten tiivistäminen ja maisemalliset arvot ovat sovitettavissa suunnittelussa?

Kaupunkibulevardit näkyvät paljon yleiskaavakeskustelussa median otsikoissa, mutta kaupunginosien täydennysrakentamisella on entistä suurempi merkitys. Jatkossa maankäyttö ja liikenne liittyvät Helsingissä yhä tiiviimmin yhteen, kun joukkoliikenneverkkoa parannetaan ja lähipalveluja pyritään lisäämään. Tämä pitkän aikavälin kehityssuunta näyttäytyy Vuosaaressa Kallvikintien ympäristössä, mutta se koskettaa koko kaupunginosaa.

Aluefoorumin yhtenä tavoitteena on erilaisten ja monipuolisten näkökulmien tuominen mukaan keskusteluun Keski-Vuosaaren kaupunkisuunnittelussa. Paikallisten taloyhtiöiden rooli tonttiensa mahdollisessa täydennysrakentamisessa on luonnollisesti keskeinen, mutta maisemavaikutukset näkyvät kaikille vuosaarelaisille.

Pyydettyjä alustuksia ja puheenvuoroja aluefoorumissa esittävät kaupungin asemakaavapalvelun Vuosaari-tiimin arkkitehti Jussi Ukkonen, Maisema-arkkitehdit Byman & Ruokonen Oy:n Ria Ruokonen, Helsingin kaupunginmuseon kulttuuriympäristöpäällikkö Sari Saresto sekä Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksen lehtori Meri Mannerla-Magnusson. Vapaalle keskustelulle varataan runsaasti aikaa. Tervetuloa!

Edellinen artikkeliAsukasilta Vuosaaren terveyspalveluista
Seuraava artikkeliLiity Kotiseutuliiton kannatusjäseneksi – samalla tuet Vuosaari-Seuraa 10 eurolla