Koko Vuosaari harrastaa -päivä ensi lauantaina!

0
829

Lauantaina 2.9. on Vuosaaressa vipinää klo 8 ja 14 välillä, kun noin 3500 peruskoululaista huoltajineen ja perheenjäsenineen viettää yhteistä Koko Vuosaari harrastaa -koulupäivää. Liikkeellä ovat oppilaat kaikista neljästä suomenkielisestä yhtenäisestä peruskoulusta eli Aurinkolahdesta, Merilahdesta, Puistopolusta ja Vuoniitystä.

Päivä koostuu harraste-esittelystä, markkinoista ja fudisturnauksesta. Tapahtumapaikkoja ovat Kartanon kenttä, Urheilutalo, Vuotalo ja Mosaiikkitori. Lisäksi Heteniityn kentällä on mahdollisuus osallistua yleisurheilutapahtumaan.

Vuosaari – meidän oma kaupunginosamme

Vuosaari on valittu Suomessa juhlavuoden 2017 parhaaksi kaupunginosaksi. Yhtenä valintakriteerinä oli asukkaiden ja eri toimijoiden aktiivisuus ja hyvä yhteistyö. Lauantain teemapäivä on hyvä esimerkki yhdessä toimimisesta oman alueen hyväksi.

Koko Vuosaari harrastaa -päivän järjestää Vuosaari-toimikunta yhdessä alueen koulujen kanssa. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä aiemmin mainittujen FC Viikinkien, Lions Clubin ja Soihtujen lisäksi mm. Vuotalon ja Kulttuurikeskuksen, Vuosaaren Urheilutalon sekä Vuosaaren VPK:n kanssa. Koululaiset huoltajineen saavat parhaat ohjeet ja informaation oman koulun Wilmasta sekä luokanopettajilta tai -valvojilta.

Saniteettitilat löytyvät Kartanon kentällä jäähallista, Kauppakeskus Columbuksesta, Vuotalosta, Urheilutalosta ja Vuosaaren lukiolta.

FUDISTURNAUS

Koulupäivän aikana pelataan Kartanon kentällä koulujen välinen fudisturnaus, jonka on organisoinut FC Viikingit. Turnaus koostuu neljässä eri ikäsarjassa pelattavista otteluista ja tarkoituksena on, että mahdollisimman moni halukas pääsee pelaamaan.

Vaikka koulut ottavatkin mittaa toisistaan, on turnauksen tavoitteena ennemminkin nauttia rennossa tunnelmassa yhteisestä Vuosaari-hengestä kuin otella liian vakavalla mielellä. Myös huoltajia ja perheenjäseniä odotetaan paikalle sankoin joukoin kannustamaan omien koulujen joukkueita. Autot suositellaan jättämään kotiin, jotta parkkipaikat riittävät muiden alueella toteutettavien tapahtumien osallistujille.

Kartanon kenttä klo 8.15–13.15

– pelit pelataan neljässä ikäsarjassa, kukin ikäsarja pelaa kolme peliä eli yhden kutakin koulua vastaan.
– 1–2 -luokkien sekä 3-4 –luokkien sarjat pelataan klo 8.15–9.45, 5–6 -luokkien ja 7–9 -luokkien sarjat klo 10.15–13.15, jonka jälkeen eniten pisteitä kerännyt koulu palkitaan pokaalilla.
– Pelit pelataan Fair Play -hengessä huomioiden, että kaikki pelaajat eivät harrasta jalkapalloa.
– LC Helsinki Vuosaari ja LC Helsinki Soihdut ovat lahjoittaneet kullekin koululle pelipaidat
– Otteluaikataulu:

Kouluturnaus

HARRASTE-ESITTELYÄ

Päivän aikana niin koululaisilla kuin muillakin asukkailla on mahdollisuus tutustua alueen harrastetarjontaan Vuosaaren Urheilutalolla, Vuotalolla ja Kartanon kentällä. Esittelypisteistä on pyritty tekemään toiminnallisia ja erityisesti uusia harrastuksia etsivien pienempien lasten olisi hyvä tutustua tarjontaan yhdessä huoltajan kanssa.

Kartanon kenttä klo 8.15–13.15

– Tyttökiekko HIFK/Red Wings + Gimmat skulaa kaipaa riveihinsä uusia pelaajia. Tervetuloa harjoittelemaan maalintekoa laukaisualustalta.
– Vuosaaren VPK:n nuoriso-osasto esittelee palokunnan pumppuyksikköä kalustoineen ja pitää alkusammutuskoulutusta Kartanonkentällä koko päivän ajan. Paikalla olevat palokuntalaiset kertovat nuoriso-osaston toiminnasta ja heiltä voi kysellä myös muusta palokuntatoiminnasta.
– Viipurin Urheilijat tulevat tutuksi aitajuoksun ja hyppyradan kautta.
– Helsingin kaupungin nuorisopalvelut kertovat toiminnasta. Pisteellä pääsee tekemään rintanappeja, pelaamaan mölkkyä tai vastaavaa peliä.
– East-Coast Rollers tuo tutuksi Longboard-toiminnan, joka sopii vauvasta vaariin.
– Wartti Basket ja HNMKY:n Yökoripallo tempaavat mukaansa omalla koripallo pisteellä.
– FC Viikingit

Urheilutalo klo 9–14

– savate
– nyrkkeily
– taekwondo
– tanssivoimistelu
– shukokai-karate
– koripallo
– paini
– uintiseuran lajit lapsille ja aikuisille
– Touhis-lastenliikunta
– sirkusakrobatia
– parkour
– baletti
– Urheilutalon oman toiminnan esittelyä
– seurat ovat koko päivän esillä aulassa omilla ständeillään ja vievät sieltä esim. koululuokan treenitilaan esitelläkseen lajiaan.

MARKKINAT

Osana tapahtumapäivää toteutetaan kaikkien koulujen yhteiset markkinat Vuotalon ja Mosaiikkitorin alueella. Markkinoille voi tulla myymään tai esittelemään toimintaansa voittoa tavoittelemattomat, ei-kaupalliset tahot, kuten koulujen luokkatoimikunnat, urheiluseurojen joukkueet, yhdistykset, hyväntekeväisyysjärjestöt jne.

Ennakkoilmoittautuminen tehdään sähköpostitse Puistopolun peruskoulun vanhempainyhdistykselle osoitteeseen vakky@hotmail.fi. Paikkamaksu 5 € peritään paikan päällä. Tarkemmat ohjeet tulevat sähköpostitse ilmoittautuneille. Koulujen luokkatoimikunnat ilmoittautuvat keskitetysti oman koulun nimeämän yhdyshenkilön kautta.

Mosaiikkitori klo 10–13

– Ei kaupallisille toimijoille
– ilmoittautuminen klo 9.15 alkaen. Paikat jaetaan tulojärjestyksessä.
– Paikkavaraukset vakky@hotmail.fi
– Paikkamaksu 5€ peritään paikan päällä
– ei sähköä käytössä
– Kukin myyjä tuo oman myyntipöydän ja riittävästi roskiksia.
– Poistuttaessa kukin vie pois omat roskat ja tavarat sekä siivoaa lähialueen oman myyntipaikan läheisyydestä.

YLEISURHEILUTAPAHTUMA SYYSKIPINÄT

Myös Heteniityn kentällä liikutaan perinteisten Syyskipinöiden merkeissä, kun Soihdut järjestävät yhdessä Viipurin Urheilijoiden kanssa lasten yleisurheilukisat. Osa oppilasta viettääkin koulupäivänsä kisojen merkeissä.

Heteniityn kenttä klo 10–14

– 1–4 -luokkalaisille (Kukin koulu päättää erikseen, osallistutaanko opettajan vai oman huoltajan kanssa.)
– Lajeina 60 m, kuula, keihäs ja pituus.
– Kaikkiin lajeihin osallistutaan.
– Kaikki osallistujat saavat mitalin

VUOTALON TAPAHTUMAT

Vuotalon kirjasto ja eteisaula

Soitinkokeiluja, esittelyjä ja ilmoittautumisia

klo 11–13 Teatteri Ilmiö – paikalla Liisa Pylkkänen ja Outi Sädekallio
klo 10–14 Itä-Helsingin musiikkiopisto – paikalla Jatta Ehrlund (Sonetti-kuoro ja laulu-leikkituokio), Krister Ehrlund (viulu) ja Kerttu Tiebout (alttoviulu)
klo 9–14 Vuosaaren musiikkikoulu – paikalla Liisa Winberg, Terhi Murtoniemi (viulu ja alttoviulu), Anni Hyvönen (selloesittelyä), tanssiope Marjo Kiukaanniemi esiintyy salissa klo 11. Ilmoittautumiset: Pia Winberg
klo 9–14 Rytmimajakkaan otetaan vastaan ilmoittautumisia (bändit, pop/jazz-laulu, tanssi, kaikki bändisoittimet), Meri-Helsingin musiikkiopisto ja Vuosaaren musiikkikoulu)

Esiintymiset kirjasto

Klo 10.30 Sonetti-kuoro
Klo 11.00 Laulu-leikkituokio
Klo 11.30 Laulu-leikkituokio
Klo 12.00 Vuosaaren musiikkikoulun Näppäriorkesteri
Klo 13.00 Laulu-leikkituokio

Vuotalon sali

klo 9.00–10.00 Tule kokeilemaan bändisoittimia
klo 10.00–10:15 Dream On Show Band feat. Marcus Vuorela
klo 10.15–10.30 Puhallinesittely Jussi Saksa ja Matti Vuolahti & DOSB
klo 10.30–10.45 Myllypuron bändipajalaiset (ohjaaja Jussi Liski)
klo 10.45–11.00 Venemestarintien bändipaja Just Four (ohjaaja Pilvi Szilvay)
klo 11.00– 11.10 Nykytanssidemo – Marjo Kiukaanniemi
klo 11.10–11.30 Niilo Ruotsala ja Tyko Tamminen duo (Helsingin Konservatorio)
klo 11.30–11.45 Dream on Show Band
klo 11.45–12.00 Säestyssoittimien esittely: rummut, kitara, basso, piano Jussi Liski ja Antti Saksa & DOSB
klo 12.15–13.00 Pop Up Band – lava on vapaa (J. Karjalaisen kappaleet: Missä se Väinö on?, Kolme cowboyta ja Apinaorkesteri,
kaikki kappaleet D-duurissa)

Tervetuloa kaikki mukaan!

Edellinen artikkeliKesäjuhliin julkisilla, kävellen tai polkupyörällä
Seuraava artikkeliTarinoita neljästä ilmansuunnasta