Nuorisoa mukaan Vuosaari-toimikuntaan

0
631

Vuosaari-toimikunta kokoontui 4.3. Tehtaanpuiston koululla. Paikalla oli ensimmäistä kertaa myös toimikuntaan valittu Valtteri Heinonen, joka aiemmin oli valittu Vuosaaren edustajaksi Ruuti-hankkeeseen, joka on helsinkiläisten nuorten vaikuttamiskanava.

Lapset ja nuoret -työryhmä lupasi pitää Taiteiden talo -hanketta esillä. Pohdittiin myös miten työryhmä voisi edesauttaa Vuosaaren tutuksi tekemistä nuorille ja luoda positiivista Vuosaari-henkeä. Yhtenä suurena haasteena nähdään nuorten harrastusmahdollisuuksien ja esiintymispaikkojen puute Vuosaaressa. Poliitikot, virkamiehet ja työnantajat pitäisi saada mukaan vielä entistä enemmän nuorison harrastusten ja työnsaantimahdollisuuksien lisäämiseen. Tuotiin esiin nuorten kesäduuniseteli ja se, että kaupungin 16-17 -vuotiaille tarkoitettujen kesätyöpaikkojen haku päättyy 20.3. klo 10.

Vuosaari-toimikunta on laatinut yhdessä Vuosaari-Seuran ja Vuosaari-Säätiön kanssa yhteislausunnot Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta sekä Helsingin uuden yleiskaavan luonnoksesta. Molemmat lausunnot ovat luettavissa Vuosaari.fi-sivustolla: Vuosaari.fi > Vuosaari-Seura > Lausunnot ja kannanotot. Kokouksessa keskusteltiin myös maakuntakaavan ja yleiskaavan välisestä suhteesta, jota kaupunki haluaa tulkita aivan omalla tavallaan. Myös Uutelan lisääntynyt roskaaminen huolestutti.

Todettiin, että Albatrossin laajennushanke on mahdollisesti myötätuulessa. Vuosaari-toimikunta tulee lähitulevaisuudessa järjestämään vuosaarelaisten terveydenhoitoa koskevan tilaisuuden. Seuraava Vuosaari-toimikunnan kokous on keskiviikkona 29.4.

Edellinen artikkeliLausunto Helsingin uuden yleiskaavan luonnoksesta
Seuraava artikkeliToimintakertomus 2013