Perjantai-iltapäivänä
koko ryhmämme suuntasi Porslahden palstoille ja saimme
tehtäväksemme kunnostaa palstan polkuja.
Maanpintaa oli aluksi rikottava, jonka jälkeen hiekka oli haravoitava, joka johti ylimääräisen haitallisen kasviston poistoon. Osa kutsui tätä vaihetta möykkyjen poistamiseksi, kun taas toinen ahkera ryhmä nimitti ”möykkyjä” tuttavallisemmin kasviksiksi. Tasoitimme pinnan haravalla siistiksi ja näin jatkoimme metri metriltä eteenpäin. Mukava ilmapiiri mahdollisti rennon tunnelman työntekoon.
Kokeneita ja vasta-alkajia
Vuosaari seuran viljelyspalstat ovat kovassa käytössä. Puolen aarin viljelypalsta maksaa 39€ vuodessa ja yhden aarin palsta 50€ vuodessa. Vuosaari seuran palstat sijaitsevat Porslahdessa sekä Fallpakassa.
Työvuoromme aikana tapasimme palstoilla muitakin viljelijöitä, muun muassa Annelin. Hän on eläkeläinen ja on omistanut palstan kohta kuusi vuotta. Hän viljelee mieluiten mansikkaa ja vadelmaa niiden helppouden vuoksi. Anneli käyttää aikaa viljelyspalstaan vaihdellen. Tapasimme myös Tanjan ja Karenin, jotka ovat juuri aloittaneet yhteisen palstan hoitamisen. He viljelevät mieluiten marjoja ja yksivuotisia kasveja, kuten yrttejä. Tapasimme lisäksi Pirjon, joka Annelin tapaan on omistanut palstan kuusi vuotta. Hän pitää kukkien kasvatuksesta, koska ne menestyvät hyvin hänen palstallaan ja ovat helppohoitoisia.
Karen ja Tanja toista päivää uudella palstallaan
Pirjo hoitamassa palstaansa