Tarinoita neljästä ilmansuunnasta

0
662

Maratoni2017

Vuosaaren Kesäteatterin 10-vuotisjuhlavuoden yhteistuotanto Tarinamaratoni 2017 tuo esiin tarinoita idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä. Tulemme näkemään mm. näytelmän ”Velka” – tragikoomisen kertomuksen syrjäytyneistä ihmisistä ja Mannerheim-patsaista tämän päivän Suomessa.

Vuosaaren Kesäteatteri juhlistaa näyttävästi kymmenvuotista taivaltaan: Tarinamaratoni 2017 koostuu yhteensä 15 tilaisuudesta, jotka rakentuvat viime vuosina paljon esillä olleeseen tarinankerrontaan sen eri muodoissa.

”Tarinamaratoni on monipuolinen ja ajankohtainen esityskokonaisuus sisältäen keskustelua, tarinoita tosielämästä, runoja, musiikkia mutta myös ohjattua draamaa. Kaiken alla kulkeva punainen lanka on laaja näkökulma maailmaan ja sen tarinoihin”, kertoo Vuosaaren Kesäteatteriyhdistyksen puheenjohtaja Anna Vuopala. ”Tarinoiden avulla avautuu uusia näkymiä arkeen, ja sitä kautta voimme vahvistaa yhteisöllistä kaupunkiamme.”

Tarinamaratonin esityspaikat ovat Vuosaaressa Villa Lill-Kallvik ja Monitoimitalo Rastis. Syys-lokakuulle sijoittuvista tapahtumista ja esityksistä osa on maksuttomia.

Tarinamaratonin aloittaa monikielinen Story Sharing Café, jossa Suomeen muualta tulleet voivat kohdata kantasuomalaisia yhteisen kahvipöydän ääressä. Myös turvapaikanhakijoita osallistuu näihin kahviloihin. Story Sharing Café toteutetaan Villa Lill-Kallvikissa yhteistyössä Universum-teatterin kanssa, joka on saanut kahviloistaan Vuoden teatteriteko -palkinnon.

Myöhemmin syyskuussa samassa paikassa koetaan Tuomas Rounakarin Shamanviolin sekä Erämaateatteri, jossa esiintyvät tarinankertoja Markus Luukkonen ja trubaduuri Juha Ylinampa. Kaikille rohkeille esiintyjille avoimet Open Story & Music -iltamat pidetään sekä Villa Lill-Kallvikissa että Monitoimitalo Rastiksessa.

Vuosaari Stories -tarinakävely järjestetään Villan maisemissa kolme kertaa. Syyskuun lopulla Rastiksen lavalle nousevat stand-up taiteilijat Jani Salo & kumppanit. Lokakuussa Rastiksessa saa kantaesityksensä tragikomedia ”Velka”, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Jouni Nurminen.

Näytelmässä pohditaan, mitä vaihtoehtoja Suomi tänään tarjoaakaan Spice Girls -sukupolvelle. Pelastavatko anarkia vai Mannerheim-patsaat Z-sukupolven ahdingosta? Mikä on kääkkäsukupolven rooli tässä tarinassa? Onko uusi sukupolvi jälleen kerran laiskempi, moraalittomampi ja kurittomampi kuin kaikki entiset? Onko tekonaurulla mitään rajaa?

Tarinamaratoni huipentuu Vuosaaren kesäteatterin 10-vuotisjuhlaan Monitoimitalo Rastiksessa lokakuun lopulla. Päätösjuhlassa nähdään kappaleita aikaisemmista esityksistä. Odotamme lavalle myös suurta joukkoa kesäteatterin toiminnassa mukana olleita ihmisiä.

Kesis 2017 kaikki

Lisätietoja: Vuosaaren Kesäteatteriyhdistyksen puheenjohtaja Anna Vuopala, puh. 050 520 2041, annavuopala@gmail.com. Kuva- ja haastattelupyynnöt, lehdistöliput: tuottaja Pia Koivisto, puh. 040 530 2436, tarinamaratoni2017@gmail.com / pia.koivisto@welho.com.

Vuosaaren Kesäteatteriyhdistyksen ensimmäinen esitys nähtiin 2007. Siitä lähtien Vuosaaren kesäteatteri on toiminut talkoovoimin tuottaen korkeatasoisia esityksiä aktiivisten ja innostuneiden harrastajanäyttelijöiden ja ammattimaisten ohjaajien yhteistyönä.

Paikallinen, ympärivuotisesti toimiva kesäteatteriyhdistys edistää ja kehittää teatteriharrastusta vuoden kaupunginosaksi valitussa Vuosaaressa. Yhteistyötä on tehty mm. Vuosaari-Seuran, Vuosaaren taiteilijatalon asukkaiden ja Helsinki-mallin toimijoiden kanssa. www.facebook.com/vuosaarenkesateatteri, Instagram: Vuosaaren Kesäteatteri, liput: https://holvi.com/shop/vkt

Edellinen artikkeliKoko Vuosaari harrastaa -päivä ensi lauantaina!
Seuraava artikkeliVuosaaren näkymättömät torpat