Toimintakertomus 2012

0
899

1 Yleistä

Vuosi 2012 oli Vuosaari-Seuran 47. toimintavuosi. Seuran kevätkokous pidettiin 26.4. Palvelukeskus Albatrossin seurakuntasalissa ja syyskokous 21.11. samassa paikassa. Ennen kevätkokousta Sakarat Laulupelimannit esittivät Helsinki 200-vuotta pääkaupunkina -teemaan liittyviä lauluja. Syyskokousta ennen Helsingin Energian Markku Saukkonen ja Minna Näsman kertoivat ajankohtaisista sähköenergian tuotantoon liittyvistä asioista.

2 Seuran jäsenistö ja talous

Seuralla oli 454 jäsentä. Yhteisöjäseniä oli 6 ja yritysjäseniä 5. Jäsenmäärä väheni 18 hengellä (eronneet ja kuolleet).

Seuran toimintaa rahoitettiin jäsenmaksuilla, viljelypalstatuloilla, projektiavustuksilla sekä tuotemyyntituloilla.

Henkilöjäsenmaksu oli 10 €, yritys- ja yhteisöjäsenmaksut 60 € ja 20 € .

3 Seuran hallitus ja muu hallinto

Hallitukseen kuuluivat: Anja Hinkkanen (pj.), Matti Lipponen (vpj.), Petri Parrukoski (siht) Maija von Flittner (menehtyi 28.4.), Leeni Hurskainen, Petri Lahtinen ja Leena Rautakorpi (jäsenrekisteri), Raija Salittu-Holopainen ja Tiina Sillgren (talous). Hallitus kokoontui 11 kertaa. Lisäksi käytiin yhteydenpitoa sähköpostilla ja puhelinneuvotteluin.

Seuran suunnitteluseminaari pidettiin 28.1. Kulttuurikeskus Sofiassa. Seminaarissa ideoitiin seuran hallituksen ja kutsuttujen jäsenien kanssa tulevaa toimintaa.

Seuran taloudenhoitajana toimi Tiina Sillgren. Tilinpäätöksen hoiti vuodelta 2011 Tiliria Ky. Vuoden 2012 kirjanpito siirtyi Toimex Ky:lle.

Toiminnantarkastajina olivat Seppo Pitkänen, varalla Ilkka Sulanto ja Matti Kanerva, varalla Eija Loukoila.

4 Seuran toiminta

4.1.Sjökullan torppa

Sjökullan kauppasopimus ja alueen vuokrausasiat olivat kiinteistölautakunnan hyväksyttävänä 13.12. (ja viralliset allekirjoitukset tehtiin 15.1.2013).

Sjökulla-toimikuntaa johti Tiina Sillgren. Talkoot jäsenille pidettiin 9.5. ja hallituksen jäsenet osallistuivat useisiin pienempin pihatalkoisiin torpalla. Helsingin kaupungin vuonna 2011 Lähiörahastosta myöntämä tuki Sjökullan kunnostushankkeeseen käytettiin loppuun vuoden 2012 aikana. Torpan sisätilat kunnostettiin. Leveät lautalattiat vahattiin. Tuvan katto ja seinät maalattiin. Torppa sai kalustusta lahjoituksena Maija von Flittnerin perikunnalta. Pihan varastorakennus siivottiin ja ovien lukitukset vaihdettiin. Lasten nukketeatterikurssi järjestettiin torpalla 6.-8.8. näytöksineen. Yhteislaulu- ja kokousillat olivat ohjelmassa pitkin kesää. Keväästä syksyyn myös hallituksen kokoukset pidettiin Sjökullassa. Talossa pidettiin avoimien ovien päivät 9.9. ja 6.10.

4.2 Asukastoimikunta sekä muu ympäristöön ja maankäyttöön vaikuttaminen

Asukastoimikunnan puheenjohtajana toimi Seppo Tirkkonen. Seuran ympäristö- ja maankäyttötoimikuntaa johti Petri Parrukoski.

Vuosaaren asukastoimikunta piti vuonna 2012 omia kokouksia kolme: 10.1., 11.9. ja 11.12. Vuosaari-projektien kanssa asukastoimikunnalla oli 2 yhteiskokousta: 24.1. ja 13.11. Yhteiskokouksissa vuonna 2012 esillä olivat mm. Meri-Rastilan länsirannan kaavaluonnos, Pohjois-Vuosaaren ja Vuosaaren keskustan suunnitelmat.

Lisäksi KSV:n Vuosaari-projekti kutsui asukastoimikunnan jäseniä keskustelukokoukseen Kaupunkisuunnitteluvirastoon 3.4.

Vuosaari-Seura/asukastoimikunta järjesti yhdessä Aurinkolahti-Seuran kanssa kaikille avoimen joukkoliikenneillan 6.3.

Asukastoimikunta järjesti 22.5. Vuosaaren päihdeongelmia käsittelevän avoimen Vuosaari-foorumin.

Asukastoimikunta valmisteli ”Lähidemokratiaa Vuosaareen” -suunnitelman, jonka kaupunki joulukuussa valitsi yhdeksi asukasosallisuutta ja aluevaikuttamasta edistäväksi pilottihankkeekseen. Tarkoitus on, että vanha asukastoimikunta käynnistää vuoden 2013 alkupuolella hankkeen ja perustaa tilalleen demokraattisesti edustavamman ja toiminnassaan tehokkaamman Vuosaari-toimikunnan.

Vuosaari-Seura antoi yhdessä asukastoimikunnan ja Vuosaari-Säätiön kanssa seuraavat lausunnot:

– mielipide Vuosaaren Pohjoisen ostoskeskuksen asemakaavan muutosehdotukseen

– mielipide Vartiosaaren osayleiskaavan suunnitelmasta.

– lausunto Itäväylän ja Kehä 1:n suunnitelmavaihtoehdoista.

Vuosaari-Seura antoi Vuosaari-Säätiön kanssa yhteisen kannanoton Keski-Vuosaaren nuorisotalon tarpeesta

Seura antoi lisäksi itsenäisesti seuraavat kannanotot tai lausunnot:

– lausunto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavaehdotuksesta

– kannanotto Rastilan talviuinnin jatkamisen puolesta

– esitys ympäristökeskukselle vesiskoottereiden käytön kieltämiseksi Kallahdenniemen välittömässä läheisyydessä

– lausunto Meri-Rastilan katusuunnitelmista

– kannanotto Uutelantien pitämisestä joukkoliikenteen vaatimassa kunnossa

– kannanotto Mustavuoren tyynylaavakalliosta

Seura tiedotti kannoistaan myös sähköpostitse suoraan kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenille sekä medialle ja antoi Puotila-Seuran kanssa yhteisen tiedonannon Meri-Rastilan länsirannan kaavahankkeesta.

4.3 Kulttuuritoiminta

Suvivirsi Soikoon 30.5. toteutettiin yhdessä Vuotalon ja Vuosaaren seurakunnan kanssa

Laulutapahtuman jälkeen vietettiin Sjökullan torpalla kesäkauden avajaisia. Sakarat lauloivat ja laulattivat. Teatteri Ihme huolehti makkaran grillauksesta. Seuran myyntipöytä ja kirjakirppis olivat pihalla.

Helsinki-päivänä 12.6. oli helsinkiläisille avoin ja ilmainen Vuosaari-kiertoajelu, jonka pääkohteina olivat Kulttuurikeskus Sofia ja Vuosaaren Merimieskirkko. Oppaana toimi Anja Hinkkanen

Vuosaaren Kesäjuhlat vietettiin lauantaina 18.8. ja sunnuntaina 19.8.

Lauantaina päivällä perhetapahtumassa Lohikäärmepuistossa esiintyivät lapsille musiikkiorkesteri Taikaradio ja Bojan Baricin Marionettiteatteri. Suosittu Hembölen kotieläintarha vieraili. Sakarat lauloivat merellisiä lauluja ennen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljasen avauspuhetta. Taiteilija Päivi Mäkinen esitti viihdemusiikkia. Vuosaarelaiset järjestöt, yhteisöt ja urheiluseurat esittelivät toimintaansa.

Iltatapahtumassa Rastilan kartanolla soitti Saseka Houseband. Sunnuntaina 19.8 Vuosaaren kirkossa Luomakunnan sunnuntai -messussa laulettiin Anna-Mari Kaskisen Kansanlaulukirkon musiikein Sakarat Laulupelimannien johdolla. Iltapäivällä oli suosittu Vuosaari-vaellus Sjökullasta Skataan. Oppaina toimivat Matti Lipponen ja Anja Hinkkanen

Vuosaaren kulttuuripäivät:

Itä-Helsingin Kulttuuriviikkojen 4.10.-31.10. yhteydessä pidettiin Vuosaaren kulttuuripäivät, joiden kuluista vastasi Itä-Helsingin Kulttuuriviikot ry.

12.10 Nuorissa Itää -konsertissa Vuotalossa esiintyivät Vuosaaren musiikkikoulun nuoret yhdessä Pop & Jazzkonservatorion yhtyeitten ja solistien kanssa.

13.10 Koko perheen klassista -konsertissa esiintyivät Vuosaaren musiikkikoulun lapset sekä Näppärit -orkesteri 13.10. oli Järjestöjen tori Kauppakeskus Columbuksessa. Paikalliset järjestöt esittelivät toimintaansa. Mukana olivat lähes kaikki puolueet ja kuntavaaliehdokkaita.

13.10. Vuotalon Kuorojen klubi-illassa teemalla Helsinki 200-vuotta pääkaupunkina lauloivat Sakarat, Puotin laulu, Uusi Laulu, Discantus ja Vuo-Veikot. Sakarat-band säesti yhteislaulantaa.

14.10. tarjottiin kolmellesadalle vuosaarelaiselle päiväkotilapselle Vuotalossa ilmainen nukketeatteriesitys Mörön unisukat.

Yhteistyössä Vuosaaren seurakunnan kanssa oli kulttuuriviikoilla Vuosaaren kirkossa kolme konserttia.

Muuta toimintaa :

Vuosaari-Seura järjesti yhdessä Vuosaaren Merimieskirkon kanssa Runon ja musiikin iltapäivän 24.3. sekä 9.12. joulukonsertin. Esiintymässä olivat Sakarat Laulupelimannit solisteineen. Tapahtumat liittyivät valtakunnalliseen Neljän polven treffit -kilpailuun.

Korsisaaren liikenne järjesti kaksi kiertoajelua Vuosaaressa. Opasmaksu lahjoitettiin seuran kassaan. Oppaana toimi Anja Hinkkanen. Lisäksi Helsingin seurakuntayhtymä tilasi Vuosaari-Seuran järjestämänä Tyky-päivät 16.5. ja 30.5., joihin osallistui noin 300 yhtymän työntekijää. Päivien suunnittelija ja opas oli Anja Hinkkanen. Korvaus tuli Seuran tilille.

Tarinatupa kokoontui vuoden aikana kuusi kertaa. Ryhmässä kartoitettiin Vuosaaren luontoalueita, mietittiin opasteita ja opastusreittejä sekä tutustuttiin Vuosaaren historiaan.

Vuosaari-Seuran avoimessa jäsenillassa 16.2. Vuotalon Kahvila Pokkarissa kaupunkitutkija Timo Kopomaa alusti Lähiö-teemasta keskustelua. Jäsenillassa 12.4. arkkitehti Kaisa Karilas alusti keskustelua kaupunkisuunnittelusta.

Vuosaari-Seuran jäsenten Joulumyyjäiset olivat 8.12. kauppakeskus Columbuksessa. Tiernapojat vierailivat.

Yhteistyössä Vuosaaren seurakunnan kanssa Vuosaaren kirkossa oli Kalevala-konsertti 26.2. ja 21.10. syyskonsertti , jossa Sakaroiden vieraana esiintyivät Sipoon pelimannit.

Vuosaaren Elävä Joulukalenteri toteutettiin ensimmäisen kerran. Työryhmässä oli Lea Purhonen, Mika Kostiainen ja Anja Hinkkanen.

Vuosaari-Seuran järjestämässä Vuosaaren kuntavaalikeskustelu -tapahtumassa 25.10. Kallahden koululla olivat mukana lähes kaikki nykyisin valtuustossa toimivat puolueet. Järjestelyistä vastasi kuntavaalityöryhmä ja tilaisuuden puheenjohtajana toimi Seppo Tirkkonen. Vuosaaresta valittiin neljä valtuutettua uuteen valtuustoon.

Retket ja matkat

Mustavuoren vuokkoja ja linnoituksia -retki tehtiin 20.5. yhdessä Sydänyhdistyksen kanssa. Oppaana Eero Hilden.

Mustavuoren kallioperän ja luonnon erikoispiirteet –retki 21.5. Oppaina Matti Tikkanen ja Pasi Heikkilä.

Jäsenretki Meriharjun luontotalolle 29.5. Oppaina Hertta Sirkiä ja Matti Lipponen.

Jäsenretki Söderskärin majakalle 9.6.

Vuosaari-vaellus 2. Sjökullasta Skataan 6.10. Oppaina Anja Hinkkanen ja Matti Lipponen

Kulttuurikiertoajelu 16.10. tehtiin Östersundomin kirkkoon ja Myllypuron uudelle terveysasemalle tilausajolla. Oppaana Anja Hinkkanen.

 4.4 Tiedotus- ja nettitoimikunta

Tiedotus- ja nettitoimikuntaa johti Matti Lipponen. Toimikunta hallinnoi Vuosaaren omaa nettisivustoa Vuosaari.fi. Seuran toiminnasta ja tapahtumista tiedotettiin Vuosaari-lehdessä, nettisivuilla sekä jäsenistölle myös sähköpostitse. Jäsenkirjeet ja kokouskutsut kevät- sekä syyskokouksiin lähetettiin sähköpostitse. Niille jäsenille, jotka eivät olleet ilmoittaneet sähköpostiosoitettaan jäsenkirjeet lähtivät postitse. Jäsenkirjeiden postituksessa hallitus teki talkootyötä kulujen säästämiseksi.

4.5 Viljelypalstatoiminta

Vuosaari-Seura vuokraa viljelypalstoja Fallpakan ja Porslahden alueelta. Vastuuhenkilöinä toimivat Raili Sulanto ja Petri Lahtinen. Yhteensä ½ aarin ja 1 aarin palstoja on noin 500.

Palstatoimikunnat kokoontuivat tarvittaessa 4 kertaa vuoden aikana. Infotilaisuus palstalaisille pidettiin 18.4. Albatrossin seurakuntasalissa. Siivoustalkoot palstoilla järjestettiin 5.5.

Vuoden alussa lähetettiin palstakirje maksuineen ja viljelyohjeineen. Alkukesästä järjestettiin palstakatselmus. Syksyllä 2011 korjatut vesihanat toimivat hyvin, eikä vuotoja juuri ilmennyt.

Gasum Oy:n kaasuputkihanke osittain Fallpakan alueen läpi sujui sekä kaupungin että Gasumin osalta kiitettävän hyvin.

Vuoden 2012 aikana toimimaan saatu sähköpostitiedottaminen osoittautui hyväksi kanavaksi. Kummallakin palstalla tiedotteita saa noin 185 viljelijää. Meri-Vuosaaren työttömät ry. vastasi palstojen vuokraustoiminnasta.

Fallpakassa oli ongelmina ilkivaltaa ja varkauksia tekevä nuorisojengi. Porslahdessa puolestaan taisteltiin tulvia vastaan.

4.6 Vuosaaren yhteismarkkinointihanke

Yhteismarkkinointihanke on aloitettu jo 2007 ja hankkeessa ovat mukana Helsingin kaupunki, Edupoli, Paulig Oy, Kauppakeskus Columbus, Lemminkäinen Oyj, Vuosaari-Seura ry ja Vuosaari-Säätiö rs. Tavoitteena on saada yrityksiä ja oppilaitoksia muuttamaan Vuosaareen kasvattamaan seudun työpaikkaomavaraisuutta ja lisäämään Vuosaaren kiinnostavuutta entisestään. Seuran edustajana yhteismarkkinointiryhmässä toimi Timo Raittinen.

4.7 Muu toiminta

Seura oli mukana HAAVI-hankkeessa. Haavi-hanke on Uudenmaan ELY–keskuksen rahoittama ESR-hanke, jonka pääasiallisena tavoitteena on alle 30-vuotiaiden työllisyyden edistäminen. Projektin hallinnoijana on Liikelaitos Edupoli ja sitä toteutetaan yhteistyössä Helsingin työ- ja elinkeinotoimiston kanssa. Vuosaari-Seuran edustaja hankkeessa oli Eero Hildén, joka toimi ohjausryhmän puheenjohtajana.

Seura on ollut Lions Clubin ja Vuosaari-Säätiön kanssa työryhmässä, joka on edistänyt Vuosaari-vaakunan käyttöä. Samassa yhteydessä on suunniteltu opastustauluja ja viitoitusta, joihin voisi sijoittaa vaakunan Vuosaarta yhdistäväksi symboliksi. Työskentely johti siihen, että Helsinki valitsi muotoiluvuoden merkeissä Vuosaaren (yhdessä Helsingin keskustan ja Jätkäsaaren kanssa) opastuksen pilottihankkeeksi.

5 Lahjoitukset ja huomionosoitukset

Vuosaaren Veikko -kunniakirja annettiin Matti Pöhölle ja Vuosaaren Vuokko -kunniakirja Sara Chafakille.

Seuran puheenjohtaja Anja Hinkkanen sai Vuosaari-Säätiöltä Vuoden vuosaarelainen -tunnustuksen.

Vuosaari-Seura palkittiin kunniadiplomilla Neljän Polven treffit -kampanjan päätösjuhlassa. Seura sijoittui kampanjassa neljän parhaan kulttuuritoimijan joukkoon Suomessa.

 

Edellinen artikkeliLausunto Keski-Vuosaareen valmisteilla olevista asemakaavahankkeista
Seuraava artikkeliVuosaari-Seura tiedottaa 4/2013