1. Yleistä
Vuosi 2014 oli Vuosaari-Seuran 49. toimintavuosi. Seuran kevätkokous pidettiin 28.4. Sjökullan torpalla ja syyskokous 25.11. samassa paikassa. Syyskokouksessa Eero Hilden esitti kuvakertomuksen torpan korjausvaiheista.
2. Seuran jäsenistö ja talous
Vuosaari-Seuran jäsenmäärä oli vuoden 2014 lopussa 427. Näistä henkilöjäseniä oli 412 ja kannatusjäseniä 15. Jäsenrekisteriä hoidetaan FloMembers-järjestelmällä. Jäsenrekisteriä hoitaa Leena Rautakorpi.
Henkilöjäsenmaksu oli 15 €, yritys- ja kannattajajäsenmaksu 50 € .
3. Seuran hallitus ja muu hallinto
Hallitukseen kuuluivat: Anja Hinkkanen (puheenjohtaja), Matti Lipponen (varapuheenjohtaja), Maarit Vierunen (sihteeri), Eero Hilden, Petri Lahtinen, Matti Pöhö, Leena Rautakorpi, Raija Salittu-Holopainen ja Anna-Maija Virta. Hallitus kokoontui 11 kertaa. Lisäksi käytiin yhteydenpitoa sähköpostilla. Hallituksen jäsenet kuuluivat yhdistyksen eri toimikuntiin.
Seuran suunnitteluseminaari pidettiin 18.1. 2014 Sjökullan torpalla. Seminaarissa ideoitiin seuran tulevaa toimintaa.
Taloudenhoitajana toimi Maarit Vierunen. Seuran kirjanpidon hoiti Toimex Ky. Toiminnantarkastajina olivat Seppo Pitkänen, varalla Petri Parrukoski, ja Eija Loukoila, varalla Ilkka Sulanto.
4. Seuran toiminta
4.1. Sjökulla
Toimikunnan vetäjänä on toiminut Petri Lahtinen. Sähkösopimus on tehty Helsingin Energian kanssa. Vakuutukset hoitaa Pohjola. Vesisopimus on tehty Helsingin Veden kanssa. Sjökullaan on tehty palotarkastus ja hormit on tarkistettu. Torpan kävijämäärä oli vuonna 2014 yli 1000 henkeä. Paikkaa vuokrattiin seuran jäsenille sekä ulkopuolisille kokous- ja juhlakäyttöön. Aktiivisimmille torpan talkoolaisille järjestettiin 10.12. Sjökullassa pikkujoulu.
Koululaisvierailuja on ollut kuusi. Torpan kummiluokalle (Kallahden ala-asteen 2b luokka) on pidetty kaksi kotiseututuntia. Turistikierroksilla vieraili Sjökullassa 80 henkeä. Pop Up -ravintola 17.5. oli erittäin suosittu. Petri Lahtinen toimi kokkina.
4.2. Ympäristö- ja maankäyttöasiat
Seuran ympäristö- ja maankäyttötoimikuntaa veti vuonna 2014 Matti Lipponen. Toimikunta piti kokouksena yhteiskokouksina Vuosaari-toimikunnan kaavoitustyöryhmän kanssa. Lausunnot, mielipiteet ja muistutukset laadittiin yhteistyössä Vuosaari-toimikunnan sekä Vuosaari-Säätiön kanssa. Lausuntoja annettiin vuonna 2014 seuraavista hankkeista:
– Mielipide Vuosaaren voimalaitosalueen asemakaavaluonnoksesta 19.1.2014
– Lausunto Uutelan koira-aitauksen suunnitelmaluonnoksesta 9.3.2014
– Lausunto Helsingin Energian biopolttoaineiden käytön lisääminen Helsingin energiantuotannossa -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 8.5.2014
– Lausunto Karavaanikadun kortteleiden asemakaavahankkeesta 15.6.2014
– Lausunto Helsingin uudesta yleiskaavahankkeesta 16.9.2014
– Muistutus Lokkisaarenpuiston asemakaavan muutoksesta 16.11.2014
4.3 Kulttuuri- ja kotiseututoiminta
Yhteistyössä Metropolia ammattikorkeakoulun esittävän taiteen oppilasryhmän kanssa toteutettiin 12.1. Tarinatupa Sjökullassa ja siihen liittyvä teatteritapahtuma Taiteiden Yönä 21.8. yhteislauluineen ja vaelluksineen Aurinkolahteen.
Yhteistyössä Vuosaaren seurakunnan kanssa Sakaroilla oli yhdessä sipoolaisen Rosenfink-ryhmän Kalevala-konsertti 2.3. yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
Museopuutarhuri Anne Lassila luennoi Sjökullassa perinnekasveista 29.3. Anna-Maija Virta juonsi.
Siivoustalkoot 15.4. Kangaslammen ja Ilveskorven puiston ympäristössä Vuosaari-Seuran toimesta.
Aikamatka 50-luvun Rastilaan -tilaisuudessa 27.4. Kaisu Suominen (os. Koivula) ja Matti Koivula kertoivat elämästä Rastilan retkeilymajalla ja Vuosaaressa 1950-luvulla. Matti Lipponen haastatteli.
Vuokko-retki yhdessä Vuosaaren sydänyhdistyksen kanssa tehtiin Mustavuoreen 10.5. Oppaana Eero Hilden.
Jäsentilaisuuteen Pauligin tehtaalle 27.5. pääsi 25 henkeä. Paula-tyttö Noora Ylikoski esitteli tehtaan toimintaa. Suvilinnun laulutuokio 27.5. Vuotalon edessä yhteistyössä Vuotalon ja seurakunnan kanssa kokosi lähes 100 laulajaa.
Nukketeatteri 3.-5.6. toteutettiin kahdeksalle monikulttuuriselle tytölle. Ohjaajana toimivat nukketeatteritaitelija Terhi Rinne ja Anja Hinkkanen.
Helsinki-Päivän 12.6. aamukahveilla vieraili 120 henkeä ja ilmaisella kiertoajelulla oli erikoiskierros satama-alueella. Muina tutustumiskohteina oli Sofian kulttuurikeskus ja Merimieskirkko. Helsinki-päivän opastetulle kiertoajelulle Vuosaaressa osallistui runsaasti myös vuosaarelaisia.
Pikkujuhannusjuhlassa Sjökullassa 19.6. vieraili sateisesta ja kylmästä säästä huolimatta 46 henkeä.
Vuosaaren Kesäjuhlat toteutettiin 16.8 Lohikäärmepuistossa. Ohjelmassa oli Stina Myllyksen Punakiventien koulun ja Kruunuhaan musiikkikoulun Junior Big Band ja Krunika Star Big Band- konsertit, Siina ja Taikaradio lasten konsertti sekä voimisteluseura Elisen taitovoimisteluesitykset. Fressi piti puistojumppaa. Hembölen kotieläintarha oli lasten suosiossa. Messutapahtumassa oli parikymmentä vuosaarelaista yhteisöä esittelemässä toimintaansa. Osallistujia oli noin 2000. Iltajuhlassa Ravintola Lähiössä Rastilan kartanolla soitti ja tanssitti Toni Rossi ja Sinitaivas. Eija Loukoila palkittiin Vuosaaren Vuokko -kunniakirjalla.
Sunnuntaina 17.8. kansanmusiikkimessu kokosi kirkon täyteen. Sakarat vastasivat musiikista. Iltapäivää vietettiin Sjökullan torpalla sekä Matti Lipposen vetämällä Vuosaari-vaelluksella Sjökullasta Broändaan. Osallistujia oli noin 60.
Euroopan Kulttuuriympäristöpäivien Näkymätön kulttuuriympäristö -teemalla yli 40 henkeä tutustui Näkymätön Vuosaari -kävelyllä 13.9. Vuosaaren näkymättömiin maisemiin Matti Lipposen ja Eero Hildenin johdolla. Arja Wuoti ja Margit Hildén esittivät 14.9. Sjökullassa Iiris Toivokaisen kirjoittaman Sjökullan torpan arvoitus -kertomuksen.
Kirjallisuusiltapäivä Sjökullassa -tapahtumassa 19.10. kirjailija Kaiho Nieminen kertoi kirjoittamisesta ja runoilija Eelis Lajunen esitti runoja. Anja Hinkkanen soitti hanuria.
Meri-Rastilan kotikaupunkipolun julkaisun valmistelu käynnistettiin syksyllä. Seuran polkutyöryhmä on koonnut uuden polun teksti- ja kuvamateriaalin, jonka Pauli Saloranta siirtää seuran nettisivujen Joomla-alustalle, jonne myös muut kaupunkipolut siirretään vanhalta Vuonet-palvelimelta. Näin polkujen päivittäminen on jatkossa helpompaa. Saloranta tekee myös uudet kartat. Uudenmaan rahaston seuralle myöntämä apuraha käytettiin Salorannan palkkioon.
Kulttuuriretkelle Helsingin pitäjän Pyhän Laurin kirkolle 14.10. osallistui 20 henkeä. Oppaana Anja Hinkkanen.
Järjestöjen torilla Columbuksessa 18.10. oli mukana 12 eri tahoa esittelemässä toimintaansa. Kuorojen klubilla 18.10 esiintyivät Discantus Sisters, Puotin laulu, Vuo-Veikot, Tuplaweljet, Uusi laulu ja Sakarat joka myös yhtyeineen vastasi yhteislaulusta. Vuotalo oli täynnä.
Vuosaaren kulttuuripäivien Nuorissa Itää -konsertissa 24.10 olivat mukana vuosaarelaiset Oulunkylän pop & jazz-konservatorion työpajatoiminnan bändit.
”Koko perheen klassista”-konsertissa 25.10 Vuotalon galleriassa esiintyivät Näppärit ja Vuosaaren Musiikkikoulun pikkupianistit. Osallistujia ja yleisöä yli 400 henkeä.
Maanantaina 27.10 Vuotalon ilmaisissa nukketeatterinäytöksissä vieraili 300 päiväkotilasta ohjaajineen katsomassa Ilpo Mikkolan näytelmää Musta kana ja valkoinen kana .
Vuosaari-Seura oli mukana Joulupolulla 7.12. Uutelassa omalla toimintapisteellään. Hallituksen jäsenet ovat jakaneet tietoa ja myyneet tuotteita Vuosaari-seuran tilaisuuksissa.
Yhteistyössä Merimieskirkon kanssa laulettiin 7.12. suositut Kauneimmat joululaulut koko perheelle. Merimieskirkkoon mahdutettiin 110 henkeä.
Joulumyyjäisissä kauppakeskus Columbuksessa 13.12. oli 30 seuran jäsentä myymässä tuotteitaan. Vuo-Veikot esiintyivät.
Korsisaaren liikenne teki neljä Vuosaari-kierrosta. Opastuotto Vuosaari-seuralle. Oppaana Anja Hinkkanen.
4.4 Tiedotusasiat
Tiedotus- ja nettitoimikuntaa veti Matti Lipponen. Toimikunta hallinnoi Vuosaaren omaa nettisivustoa Vuosaari.fi. Sivuston ulkomuoto uudistettiin perusteellisesti loppuvuodesta. Uudistuksen ideoi ja toteutti toimikunta yhteistyössä sivustoa ylläpitävän Helkan Kotikatu-palvelun Zsolt Szilagyin kanssa.
Seuran toiminnasta ja tapahtumista tiedotettiin Vuosaari-lehdessä ja Vuosaari.fi-sivuilla sekä jäsenistölle myös sähköpostitse. Runsas puolet jäsenistöstä on nyt ilmoittanut seuralle sähköpostiosoitteensa. Vuoden aikana lähetettiin useita sähköpostitiedotteita ja kaksi kokouskutsua. Kokouskutsujen postituksessa hallitus teki talkootyötä kulujen säästämiseksi.
4.5 Viljelypalstatoiminta
Vuosaari-Seura vuokraa viljelypalstoja Fallpakan ja Porslahden alueelta. Vastuuhenkilöinä toimivat Raili Sulanto ja Petri Lahtinen. Yhteensä ½ aarin ja 1 aarin palstoja on noin 500. Palstatoimikunnat kokoontuivat 2 kertaa vuoden aikana. Vuoden alussa lähetettiin palstakirje maksuineen ja viljelyohjeineen. Alkukesästä järjestettiin kaksi palstakatselmusta. Sähköpostitiedottaminen on osoittautunut hyväksi tiedotuskanavaksi. Kummallakin palstalla tiedotteita saa noin 185 viljelijää. Meri-Vuosaaren työttömät ry vastasi palstojen vuokraustoiminnasta.
Infotilaisuus palstalaisille pidettiin 9.4. Albatrossin seurakuntasalissa. Hyötykasviyhdistyksen puutarha-agronomi Taina Laaksoharju luennoi 77 palstalaiselle.
Siivoustalkoot palstoilla järjestettiin 3.5. ja suosituksi tullutta Elopläjäyspäivää vietettiin jälleen 23.8. Tertun Taimi ja Kukka vieraili muutaman kerran kummallakin palsta-alueella.
5. Vuosaaren yhteismarkkinointihanke
Yhteismarkkinointihanke on aloitettu jo 2007 ja hankkeessa ovat mukana mm. Helsingin kaupunki, Paulig Oy, Lemminkäinen Oyj, Helsingin Yrittäjät ry, Vuosaari-Seura ry ja Vuosaari-Säätiö. Tavoitteena on saada yrityksiä ja oppilaitoksia muuttamaan Vuosaareen, kasvattamaan seudun työpaikkaomavaraisuutta ja lisäämään Vuosaaren kiinnostavuutta entisestään. Seuran edustajana yhteismarkkinointiryhmässä toimi Timo Raittinen.
Vuosaaren yhteismarkkinointiryhmä toteutti 3.12.2014 Mahdollisuuksien Vuosaari -yritystilaisuuden Hotelli Rantapuistossa. Tilaisuuden avauspuheenvuoron käytti Helsingin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva, joka kertoi Vuosaaren sataman merkityksestä koko kaupungin ja Suomen meriteollisuudelle sekä käynnistyneestä MERIT -älykäs meriteollisuushankkeesta. Tilaisuuden muut puheenvuorot oli rakennettu kysyjä / vastaaja -periaatteella. Puheenvuoroja käyttivät: Kaupunginvaltuutettu Timo Raittinen yritysten tarpeiden huomioimisesta kaupunkisuunnittelussa / kaupunkisuunnitteluviraston päällikkö Mikko Aho ja kiinteistö-viraston tonttiosaston osastopäällikkö Juhani Tuuttila. Vuosaaren musiikkikoulun rehtori Liisa Winberg Taiteiden talon saamisesta Vuosaareen / kulttuurijohtaja Stuba Nikula. Yrittäjä Riina Dursun Kahvila Kampelasta ja Tiia Hamro-Drotz matkailun kehittämismahdollisuuksista Vuosaaressa / kumppanuuspäällikkö Leena Lassila Helsingin Matkailusta. Yrittäjä Elisa Tollet Vuosaaren Ratsastuskeskuksesta ratsastuskoulun toteuttamismahdollisuudesta Vuosaareen / liikuntaviraston osastopäällikkö Stefan Fröberg.
5.1 Muu toiminta
Seura on ollut mukana Vuosaari-toimikunnassa, joka jatkoi vuoden 2013 Lähidemokratiaa Vuosaareen -demokratiapilottihanketta. Vuosaari-Seuran edustajana toimikunnassa oli Matti Lipponen.
Seura on osallistunut HAAVI-hankkeeseen. Haavi-hanke on Uudenmaan ELY-keskuksen rahoittama ESR-hanke, jonka pääasiallisena tavoitteena on alle 30-vuotiaiden työllisyyden edistäminen. Projektin hallinnoijana on Liikelaitos Edupoli ja sitä toteutetaan yhteistyössä Helsingin työ- ja elinkeinotoimiston kanssa. Vuosaari-Seuran edustaja hankkeessa oli Eero Hildén, joka toimi ohjausryhmän puheenjohtajana.
5.2 Lahjoitukset ja huomionosoitukset
Vuosaaren Vuokoksi 2014 seuran hallitus valitsi Eija Loukoilan.
5.3 Muuta
Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto antoi 1500 € apurahan Meri-Rastilan kotikaupunkipolkujen nettitoteutukseen.
Hallituksen jäsenet osallistuivat HELKA:n työryhmiin, seminaareihin, HELKA:n 50-vuotisjuhliin 2.10. Helsingin kaupungintalolla sekä juhliin liittyvään kaupunkikierrokseen, kaupunkisuunnitteluviraston tilaisuuksiin, Lähiöaseman yhteisövalmennukseen, Vuotalon ja Metropolia ammattikorkeakoulun yhteishankkeisiin ym.