
Millainen on sinun Vartiokylänlahtesi ja millainen se tulisi olla tulevaisuudessa? Mitkä ovat lempipaikkojasi? Mitkä alueet tulisi säilyttää nykyisellään? Entä miten aluetta voisi kehittää ja parantaa?
Kaupungin asemakaavapalvelu suunnittelee Puotilanrannan venesatamaan, Meri-Rastilan länsirannan arvokkaalle luontoalueelle ja myöhemmin Rastilan kartanon ympäristöön uusia asuinalueita. Samalla parannetaan koko Vartiokylänlahden alueen yhteyksiä kävelijöille, pyöräilijöille ja ulkoilijoille ja kehitetään alueen viheralueita ja palveluita.
Nyt avattu Vartiokylänlahden suunnitteluperiaatteiden karttakysely liittyy Vartiokylänlahden suunnitteluperiaatteiden laatimistyöhön, jota asemakaavapalvelu tekee vuosina 2019-2020.
Suunnitteluperiaatteiden pohjalta alueelle laaditaan kaavarunko sekä myöhemmin asemakaavoja ja ympäristön kehittämissuunnitelmia, jotka ohjaavat alueen rakentamista, viheralueiden ja katujen kehittämistä, korjausta ja hoitoa.
Kaupunki toivoo vastauksia kaikilta Vartiokylänlahdella ja sen ympäristössä liikkuvilta ja aikaansa viettäviltä kaupunkilaisilta – niin asukkailta, työntekijöiltä kuin muilta alueen tuntevilta. Karttakysely on avoinna 26.4. asti.
Vartiokylänlahden suunnitteluperiaatteet -hankkeeseen liittyvät tilaisuudet:
– Suunnittelijat ovat tavattavissa ennen kävelyä
9.4. klo 14–17, Rastilan kartano, Karavaanikatu 4
–Vartiokylänlahti-kävely, Vuosaaren puolella suunnittelijoiden kanssa.
9.4. klo 17–19, Lähtöpisteenä Rastilan kartano
– Suunnittelijat ovat tavattavissa ennen kävelyä
25.4. klo 14–17, Puotilan kartano, Puotilantie 7
– Vartiokylänlahti-kävely, Vartiokylän puolella suunnittelijoiden kanssa.
25.4. klo 17–19, Lähtöpisteenä Puotilan kartano