Suomen Saaristokuljetus aloitti viime kesänä risteilyliikenteen Hakaniemen ja Vuosaaren välillä. Kokeilu onnistui ja laivalla olikin aurinkoisina päivinä hyvin väkeä. Tänä kesänä reittiä risteillään jo kesäkuun alusta perjantaista sunnuntaihin.
Juhannuksesta eteenpäin liikennöidään joka päivä paitsi maanantaisin 11.8. asti, jonka jälkeen liikenne taas jatkuu neljänä päivänä viikossa aina syyskuun alkuun.
– Kun voitimme Helsingin kaupungin kilpailutuksen vesiliikennereitistä nro 14 Hakaniemestä Laajasalon ja Vartiosaaren kautta Satamasaareen ja Iiluotoon, ajattelimme koettaa matkan jatkamista Vuosaaren Aurinkolahteen asti, Suomen Saaristokuljetus Oy:n toimitusjohtaja Tommi Korkala kertoo.
– Edellä mainittujen pysäkkien lisäksi pysähdymme myös Herttoniemenrannassa eli Herttoniemestä pääsee laivalla sekä itään että länteen, Korkala jatkaa.
Risteilyt suoritetaan puisella matkustaja-alus M/s Okeanoksella, joka tuotiin vuosi sitten keväällä Inarinjärveltä Helsingin aluevesille. Matkustajia alukselle voi ottaa enintään 98 henkilöä. Aluksella on tilava aurinkokansi, viihtyisät sisätilat ja kahvio.
– Itäinen saaristo on varsin kaunista seutua ja siellä on paljon nähtävää. Reittimme kulkee läpi Degerön kanavan. Aika monet innostuivat viime kesänä kulkemaan toisen sivun laivalla ja toisen metrolla. Pyöriäkin oli joskus mukana. Myös päiväpistäytyjät esimerkiksi Herttoniemenrannasta Hakaniemen torille löysivät meidät, Korkala kertoo.
– Reittimme taitaa olla ainoa laatuaan siinä mielessä, että mikään muu alus ei varsinaisesti liikennöi Helsingin sisällä kaupunginosasta toiseen. Olisikin hieno asia, jos kaupungin päättäjillä riittäisi tahtotilaa kehittää kaupunginosien välistä vesiliikennettä, Korkala pohtii.
Aikataulut ja lisätiedot: Suomen Saaristokuljetus Oy