Vuosaaren historiaa

0
914

 

Vuosaari ajasta aikaan

 

3000 eKr.  Vuosaari on suurimmaksi osaksi veden alla.

800 eKr.   Pronssikauden ihmiset liikkuvat lähialueella. Pronssikautisia hautaröykkiöitä on mm. Herttoniemessä ja Kulosaaressa.

Vuosi 0   Vuosaari ja Niinisaari hahmottuvat. Saamelaiset ja muinaishämäläiset sekä muinaisvirolaiset liikkuvat ja mahdollisesti asuvatkin alueella.

600-luku   Muinaisruotsalaiset ja etenkin friisiläiset retkeilevät Vuosaaren lähireittien kautta itään. Viimeistään vuonna 800 alkavat viikinkien idänretket. Muutto Virosta ja kanssakäyminen Suomenlahden yli lisääntyy.

700 – 1300   Hämäläiset, karjalaiset, saamelaiset, ruotsalaiset ja virolaiset liikkuvat, asuvat ja käyvät kauppaa alueella.

1200-luvulta alkaen: Ruotsalaiset siirtolaiset asuttavat Vuosaaren.

1347   Naapurikylä Västersundomin asukkaat esiintyvät ensimmäisen kerran asiakirjoissa: Mauno Eerikinpojan tuomiokirje kalavesistä.

1540   Vuosaaren neljä kylää esiintyvät Porvoon läänin maakirjassa. Ensimmäinen kirjallinen lähde Vuosaaresta.

1550   Helsingin perustaminen liittää myös ympäristön kohtalon kaupungin kehitykseen.

1590-luku Vuosaaressa toimii kuninkaallinen laivaveistämö.

1600-luku   Vuosaaresta tulee osa mannerta vuosisadan lopulla. Välissä on kuitenkin puro. Vuosaaren maatiloista suurimmat siirtyvät talonpoikaisomistuksesta säätyläisomistukseen ja niistä muodostetaan ratsusotilaita valtakunnalle varustavia ratsutiloja.

1700-1721 Suuri Pohjan sota: Helsingin pitäjä venäläisten miehittämä vuosina 1713-1721.

1740-1790-luku Sveaborgin eli Viaporin rakennustyöt vaurastuttavat myös Helsingin pitäjää. Vuosaareen perustetaan tiiliruukkeja ja kalkkikaivoksia.

1778 Vuosaaren kylän isojako vahvistetaan. Maat jaetaan viiden kantatilan välillä.

1809   Suomi liitetään Venäjän keisarikuntaan.

1850-luku   Vuosaari löydetään kesänviettokohteena.

1880-luku   Vakinainen höyrylaivayhteys Vuosaareen ja huvila-asutuksen kiihtyminen alkaa.

1915-1917   Venäläisten linnoitustyöt I maailmansodan aikana Mustavuoressa ja Uutelassa.

1917   Suunnitelma Kallvikin merikylpylästä.

1922 – 1936   Vuosaaren liittämistä Helsingin maalaiskunnasta Helsingin kaupunkiin aletaan tutkia osana suurta alueliitosta.
 
1938  Sasekan tehtaan toiminta alkaa.

1944  Suurpommitusten aikaiset hämäysoperaatiot Vuosaaressa. Syksyllä hallitus päättää jättää Vuosaaren ja Västersundomin suuren alueliitoksen ulkopuolelle liian maatalousvaltaisina.

1940-luvun lopulla ajatus Vuosaaren satamasta esiintyy ensimmäisen kerran.

1951 Petter Forsström esittää Vuosaaren – Savion radan rakentamista.

1946-1955  Maanhankintalain mukaisille asuintonteille rakentaminen Rastilassa.

1963  Vuosaaren lähiön rakentaminen alkaa. Suurimmaksi rakentajaksi nousee Asuntosäästäjät ry.

1964  Vuoden lopulla seitsemän asunto-osakeyhtiötä päättää perustaa Vuosaari-Säätiön. Se rekisteröidään vuoden 1965 puolella.

1966  Vuoden alussa Vuosaari liitetään Helsinkiin. Saman vuoden toukokuussa rekisteröidään Vuosaari-Seura ry. Vuosaaren silta avataan liikenteelle 1.7.1966.

1968  Pauligin tehdas muuttaa Vuosaareen.

1971  Rastilaan perustetaan virallinen leirintäalue.

1972-1974  Valmetin telakka rakennetaan ja toimii Vuosaaressa vuoteen 1987.

1973  Vuosaaren asukastoimikunta perustetaan.

1978  Sasekan tehtaan toiminta päättyy.

1979  Vuosaaren urheilutalo valmistuu.

1989  Kaupunginosan toinen rakennusvaihe käynnistyy Meri-Rastilassa ja pian myös Kallahdessa.

1990  Pelastetaan Vuosaari! -kansalaisliike perustetaan.

1992  Kaupunginvaltuusto hyväksyy yleiskaavan, jossa satamavaraus.

1994  Metron rakentaminen alkaa.

1996  Kauppakeskus Columbus avataan. Kaupunginvaltuusto hyväksyy sataman perustamissuunnitelman.

1997  Vuotie valmistuu.

1998  Palvelukeskus Albatross valmistuu. Metro aloittaa liikenteen Rastilan ja Vuosaaren metroasemille 1.9.

3.10.2001  Vuotalo aloittaa toimintansa.

2002  Kaupunginvaltuusto päättää lopullisesti sataman rakentamisesta. Aurinkolahden rakentaminen pääsee vauhtiin. Vuotta myöhemmin  alkaa kanavan rakentaminen.

2003  Sataman rakennustyöt alkavat tammikuussa ja jatkuvat lähes kuusi vuotta. Vuosaaren satama avattiin 24.11.2008.

1.1.2014  Vuosaaren asukasluku on 36 832.

Edellinen artikkeliTervetuloa Vuosaari-Seuraan!
Seuraava artikkeliLuonnonsuojelualueet