Vuosaaren ja Muugan satamat lisäävät yhteistyötä

0
431

Helsingin ja Tallinnan satamat ovat Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen vierailun yhteydessä Vuosaaren satamassa allekirjoittaneet Memorandum of Understanding, yhteisymmärrysmuistion. MoU koskee tavaraliikenteen kehittämistä Vuosaaren ja Muugan satamien välillä lähivuosina.

Rikkidirektiivi astuu voimaan ensi vuoden alussa. Tämän arvellaan vaikuttavan merkittävästi Itämeren ja etenkin Suomenlahden liikenteen reitteihin. Allekirjoitetun muistion myötä on tarkoitus tutkia liikenteen kehittymistä, ja tarjota vaihtoehtoja nykyiselle liikenteelle nimenomaan keskustan ulkopuolella sijaitsevilla satama-alueilla.

MoU tukee myös satamien välistä tiedonvaihtoa ja uuden reittimahdollisuuden markkinointia. Yhdessä on tarkoitus myös kartoittaa sopivia toimijoita reitille. MoU liittyy satamien yhteistyöhön TWIN PORT -projektiin, EU:n rahoittaman tavaraliikennepainotteiseen kehitystyöhön.

Satamat ovat osa EU:n määrittelemää runkoverkostoa, joilla on tietyt palveluvaatimukset. Sopimus on voimassa 31.12.2015 ja sitä voidaan jatkaa vuosittain eteenpäin.

Edellinen artikkeliVuokkoretkellä Mustavuoressa
Seuraava artikkeliSjökullan pihalla nautittiin kevätauringosta