Kirjasto perustettiin vuonna 1967 Ulappasaarentiellä sijainneeseen liiketaloon, ja sille oli rakennuksessa tilaa 340 neliömetriä. Rakennuksessa toimivat myös muun muassa pankki sekä rautakauppa.
Kirjaston ensimmäisenä johtajana toimi vuosaarelainen Eila Lindqvist. Hänen jälkeensä kirjastonjohtajina ovat toimineet muun muassa Marja-Liisa Vilkko-Hämäläinen, Marja Saarto sekä Päivikki Voipaala. Nykyinen johtaja on Jyrki Tirronen, joka on hoitanut tehtävää vuodesta 2010 lähtien.
Toiminnan alkuvuosina kirjastoa pidettiin auki 30 tuntia viikossa ja aineistoa löytyi 10 000 nidettä. Vuosien vieriessä sekä aineistonmäärä että asiakkaiden määrä kasvoivat. Tämän seurauksena kirjasto alkoi tuntua ahtaalta ja oli aika alkaa etsiä uusia liiketiloja sekä yhteistyökumppaneita.
Vuonna 2001 kirjasto muutti nykyiseen osoitteeseensa, tuolloin vastavalmistuneeseen Vuotaloon. Nyt tarjolla on 74 102 nidettä, 24 asiakastietokonetta, joista neljä on lapsille, sekä muun muassa vinyylileikkuri. Kirjastossa järjestetään myös tapahtumia moneen makuun.
– Aloitin kirjastonhoitajan virassa Vuosaaressa jo vuonna 1992, joten myös vanha kirjasto tuli minulle hyvin tutuksi. Rakennus, missä vanhan kirjasto oli, on sittemmin purettu ja tilalla on jo aivan toinen rakennus, nykyinen kirjastonjohtaja Jyrki Tirronen muistelee.
50-vuotisjuhlapäivänsä kunniaksi Vuosaaren kirjasto järjestää opastetun kävelyn kirjaston vanhalta sijainnilta nykyiseen osoitteeseensa Vuotalolle. Tämän lisäksi esillä on retrokirjanäyttely sekä muistojen seinä. Jyrki Tirronen sekä kirjaston henkilökunta toivottavat kaikki lämpimästi tervetulleiksi.