Vuosaari-Seura tiedottaa 2/2013

0
594

Vuosaari-Seuran uusi hallitus piti suunnitteluseminaarinsa 19.1. Hallituksen uusin jäsen Maarit Vierunen toimii myös Ramsinrannan asukasyhdistyksen puheenjohtajana. Eero Hilden puolestaan palasi parin vuoden tauon jälkeen mukaan hallitustyöskentelyyn.

Vuosaari.fi-sivustolle on koottu Vuosaari-Seuran osion tapahtumakalenteriin jo tiedossa olevia tapahtumia ja lisää on vielä tulossa. Sivustolla on myös uuden hallituksen ja seuran eri toimikuntien vetäjien päivitetyt yhteystiedot.

Sjökullan torpan kauppasopimus on nyt tehty ja ympäröivä alue on vuokrattu Vuosaari-Seuran käyttöön. Sjökullan toiminta alkaa heti lumien sulettua pihatalkoilla ja ilmojen lämmettyä päästään kenties talkoisiin rapsuttelemaan ikkunanpuitteita.

Suvivirsi Soikoon -tapahtuma toteutetaan 29.5. Vuotalon edessä ja jatkossa on jäsenistömme illanvietto Sjökullan pihalla ohjelmatuokioineen.

Nukketeatterikurssi 7-12 vuoden ikäisille koululaisille on Sjökullassa 4.-7.6. Työpajassa tehdään teatterinuket ja harjoitellaan ilmaisutaitoa. Nukketeatteriesitys toteutetaan 7.6. iltapäivällä torpan pihalla.

Tarinatupa on seuran jäsenistön keskustelufoorumi, jonne on kaikilla avoin ja vapaa pääsy. Tiistaina 5.2. klo 17.30 Kahvila Pokkarissa tarinoidaan Vuosaaren vanhoista rakennuksista.

Sunnuntaina 3.3. päivänä klo 18 on odotettu Kalevala-konsertti Vuosaaren kirkossa. Sakarat saavat vieraakseen Lauluyhtye Inehmon, joka esittää Marin ja Mordvan suomensukuisten kansojen sävelin kansanrunoutta. Mirja Metsola, jonka televisiotuotanto vanhoista kansansoittimista ja laulusta pyörii Ylen Teemalla parhaillaan, on yksi Inehmon laulajista.

Suunnitelmissa on myös kevätretki 24.4. Villa Kokkoseen ja Halosenniemeen tilausajolla. Tästä myöhemmin lisää. Vuosaari-Seuran hallitus ottaa mielellään myös vastaan toiveita toiminnasta ja tapahtumista jäsenistöltä.

Edellinen artikkeliMeren jäälle luistelemaan!
Seuraava artikkeliMuistutus Vuosaaren Meri-Rastilan länsirannan osayleiskaavaehdotuksesta