Kevät saapuu Sjökullaan
Avoimet ovet Sjökullassa -tilaisuus järjestetään seuraavan kerran lauantaina 22.3. klo 12–15. Nyt on Vuosaari-Seuralle saatu erikoismyyntiin erä hienoja Vuosaaren ja lähialueen sotilaskäyttöön 1790-luvulla tehtyjä merikarttoja. Myös suosittuja Vuosaari-paitoja on taas saatavilla ja samoin vuosaariaiheista kirjallisuutta. Tervetuloa kahvittelemaan, ostoksille tai vaikkapa kuntoilemaan haravan varteen.
Lauantaina 29.3. jäseniltapäivässä Sjökullassa klo 13 museopuutarhuri, FM Anna Lassila antaa Sjökullassa hyviä vinkkejä puutarhatöihin kertoessaan perinnepuutarhojen hoidosta ja vanhojen pihojen kunnostamisesta.
Vanhoihin puutarhoihin perehtynyt Lassila on laatinut hoitosuunnitelman Hämeenkyrön Töllinmäkeen, joka oli F. E. Sillanpään nuoruudenkotina ja kunnostanut sen F. E. Sillanpään Seuran kanssa alkuperäiselle paikalleen vanhoja arvokkaita kasvikantoja kasvavaksi puutarhaksi. Sjökullassa kahvio ja putiikki ovat avoinna klo 12–15. Pysäköinti Harbonkadun varteen.
Sjökulla on nyt muutenkin valmis vastaanottamaan tilaisuuksien ja juhlien järjestäjiä. Torpan salin komea takkakin toimii nyt jälleen ja keittiössä on uusi jääkaappipakastin sekä hella. Lisätietoja Sjökullan vuokraamisesta löytyy Vuosaari.fi-sivustolta. Seuran jäsenethän saavat muutenkin edullisista vuokraushinnoista vielä 50 % alennuksen.
Monenlaisia muitakin tapahtumia on Sjökullaan luvassa pitkin vuotta.
Palstaviljelijöiden infotilaisuus
Vuosaari-Seuran Porslahden ja Fallpakan palstaviljelijöiden kevään infotilaisuus kahvitarjoiluineen pidetään Albatrossin seurakuntasalissa (Kahvikuja 3, 2 krs.) keskiviikkona 9.4. klo 18 alkaen. Tilaisuudessa kuulemme Hyötykasviyhdistyksen puutarha-agronomi Taina Laaksoharjun ohjeita palstaviljelijöille.
Kevätkokous lähestyy
Seuran hallitus on laatinut vuoden 2013 toimintakertomuksen ja jättänyt tilit toiminnantarkastajalle hyväksyttäväksi. Vuosaari-Seuran jäsenistön kevätkokous on Sjökullan torpalla maanantaina 28.4. klo 18.
Pauligille peruutuspaikkoja
Jäsenretkelle Pauligin paahtimolle 27.5. klo 13–15 on vapautunut kaksi paikkaa. Ilmoittautumiset: anja.hinkkanen@gmail.com tai tekstiviestillä 050 085 0788.
Perinteiset Vuosaaren kesäjuhlat järjestetään elokuussa jo 12. kerran. Lauantaina 16.8. on Lohikäärmepuistossa jälleen suosittu kesäfestivaali kotieläintarhoineen ja messutoreineen. Yhdistysten ilmoittautuminen on alkanut jo hyvissä ajoin vilkkaana.