Lauantaina 5.3. klo 11– 14 Vuosaari-Seura toteuttaa yhteistyössä kauppakeskus Columbuksen kanssa Tullaan tutuiksi -päivän Vuosaaren 50 -vuotisjuhlavuoden merkeissä. Lähes 20 järjestöä ja kädentaitajaa esittelevät toimintaansa Columbuksessa. Luvassa on myös arpajaisia ja järjestöjen myyntitempauksia.
Stadin Slangikuoro esiintyy klo 13 keskusaukealla.
Vuosaari-Seuran pöydässä julkistetaan Jyrki Lohen uusi teos Vuosaaren historia, Kaupunginosan rakentuminen 1966–2016. Kirjailija on tavattavissa seuran pisteessä ja jakaa omistuskirjoituksia. Kirja on myynnissä 30 euron kampanjahintaan. Pitkän kunnallispoliittisenkin uran tehneen Jyrki Lohen teos valottaa monipuolisesti Vuosaaren kasvua ja kehitystä, taisteluja luonnon puolesta sekä rakentamisen ja kaavoituksen vaiheita. Kirjan yli 100 kuvaa kertovat monipuolisesti asukkaista ja kunnallisista päättäjistä.
Seuran jäsenet voivat noutaa Vuosaari-Seuran pöydästä oman Vuosaari-aiheisen juhlapostikortin. Muille kuin jäsenille kortin hinta on yksi euro. Myynnissä on myös kysyttyjä korkealaatuisia Vuosaari-tarjottimia.
Seuran pöydässä voit liittyä jäseneksi ja saada tietoa tulevista juhlavuoden tapahtumista. Seura tiedottaa säännöllisesti toiminnastaan ja tapahtumista omalla uutiskirjeellä. Sähköpostitiedot kannattaakin käydä päivittämässä seuralle.
Kaavoitusasioita
Kallvikintien varteen suunnitellaan täydennysrakentamista osoitteeseen Neitsytsaarentie 2–8. Vuosaari-Seura antoi yhdessä Vuosaari-Säätiön ja Vuosaari-toimikunnan kanssa lausunnon asemakaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Mielipide on luettavissa Vuosaari.fi-sivuilla: Vuosaari.fi > Vuosaari-Seura > Lausunnot ja kannanotot.
Postikorttinäyttely ja avoimet ovet Sjökullan torpalla
Sjökullan torpan avointen ovien päivässä sunnuntaina 20.3. klo 13–16 on esillä Vuosaari-postikortteja viideltä vuosikymmeneltä. Kortit kuvaavat monipuolisesti Vuosaaren eri vaiheita ja alueita. Esillä on niin Vuosaaren kauniit luontoalueet kuin myös rakennettu, elävä kaupunginosa eri toimijoineen. Korttikeräilijä Lea Purhonen on paikalla kertomassa korteista.
Näyttelyn yhteydessä toimii pieni myymälä ja kahvio. Kannattaa siis varata muutama kolikko taskun pohjalle sunnuntairetkelle torpalle.
Onko Sinulla muistoja Vuosaaresta 50 vuoden takaa?
Vuosaari kaupunginosana täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Myös Vuosaari-Seura viettää viisikymppisiään. Juhlavuoden kunniaksi seura kerää asukkaiden muisteloita vuosien takaa. Toukokuun alussa ilmestyvään Vuosaari-lehden juhlaliitteeseen kootaan asukkaiden muisteluja elämästä Vuosaaressa 60- ja 70-luvuilla.
Kirjoita meille lyhyesti ja napakasti muistosi ja lähetä ne sähköpostilla 1.4. mennessä seuran puheenjohtajalle anja.hinkkanen@gmail.com. Muistathan laittaa viestiin yhteystietosi.
Muistelot julkaistaan kirjoittajan nimellä. Mikäli mainitset kirjoituksessasi muita henkilöitä nimeltä, muista kysyä lupa nimen julkaisemiseen tai käytä fiktiivisiä nimiä. Vaikka kaikki muistelut eivät mahtuisi lehteen, ne arkistoidaan ja ovat luettavissa Sjökullan torpalla.