Vuosaari-Seura tiedottaa 4/2012

0
612

Vuosaari-Seuran kevät on jatkunut toimeliaasti. Seura on lähettänyt liikuntavirastolle lausunnon talviuintimahdollisuuden jatkamiseksi Rastilassa.

Seura on tukenut aktiivisesti myös Meri-Rastilan ulkoilualuetta puolustavaa Pro Meri-Rastila –liikettä nyt ajankohtaisessa kaavoitusasiassa. Meri-Rastilan länsirannan osayleiskaavaluonnos oli tänään 24.4. kaupunkisuunnittelulautakunnassa ja laitettiin pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Yhdessä Vuosaari-Säätiön kanssa Vuosaari-Seura on mukana aloitteessa nuorisotilojen saamiseksi pohjoisen ostoskeskuksen tuntumaan.

Seuran Tarinatupa kokoontuu keskiviikkona 25.4. klo 18 Pokkarissa. Tarinatupa on vapaamuotoinen jäsenten keskustelu- ja ideointiryhmä. Seuraavaksi kokoonnumme 16.5. klo 18 Sjökullan torpalla.

Jäsenmaksuasiaa

Vuosaari-Seuran jäsenistö on saanut kutsun ensi torstain 26.4. kevätkokoukseemme, osa sähköpostitse ja osa perinteisellä kirjeellä. Jäsenkirjeen mukana oli myös jäsenmaksulomake. Harmillisesti oli seuran käyttämään jäsenrekisteripalveluun tehty päivitys juuri ennen jäsenkirjeiden lähettämistä ja päivityksessä olleen virheen vuoksi sähköpostitse kirjeen saaneet saivat viestin kahteen kertaan. Myös jäsenmaksulomakkeiden viitenumerot olivat viesteissä erilaiset.

Jäsenmaksun voi kuitenkin huoletta maksaa molemmilla viitenumeroilla ja tarvittaessa myös yleisviitenumerolla 20129. Jäsenkirjeen mukana maksulomake kun lähtee aiempien vuosien tapaan automaattisesti koko jäsenistölle eli jäsenmaksun jo aiemmin hoitaneiden ei tarvitse sitä luonnollisestikaan nyt maksaa.

Talkoita viljelypalstoilla ja Sjökullassa

Porslahden ja Fallpakan palstaviljelyalueiden siivoustalkoopäivä on lauantaina 5.5. klo 12. alkaen. Talkoopäivänä viljelypalsta-alueelle tuodaan jätelavat. Mikäli lavoja on kaksi, niin toiselle jätelavalle saa tuoda ainoastaan puutarha- eli viherjätettä. Toinen lava on sekajätteelle. Lavat pyritään kylteillä ohjeistamaan oikeille jätteille. On erittäin tärkeää, että viherjätteen joukkoon ei laiteta mitään sekajätteeseen kuuluvaa, koska sekajäte on huomattavasti kalliimpaa viedä kaatopaikalle kuin viherjäte. Kahvitarjoilua.

Sjökullassa siivotaan piharakennusta ja puistoa keskiviikkona 9.5. klo 16 lähtien. Olemme saaneet jo ensimmäisen puistokummin huolehtimaan Ison Kallahden puiston siisteydestä.

Kesäkin jo lähestyy

Kesä aloitetaan Vuotalon edessä Suvivirsi 2012 -tapahtumalla 30.5. klo 18, jossa yhteislaulaen kerätään kolehti Haitiin koulurakennushankkeelle. Ilta jatkuu jäsenistön illanvietolla klo 19 Sjökullassa. Sakarat laulavat ja laulattavat.

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna ovat Sjökullaan tervetulleita kuvataiteen harrastajat piirtämään ja maalaamaan. Sunnuntaina on kahvio auki klo 12-16.

Sjökullan torpalla jatketaan yhteislaulutilaisuuksia kesäsunnuntaisin 3.6., 1.7. ja 5.8. klo 15.30-16.30 ennen Merirasti-kappelin yhteistä hetkeä musiikin ja iltahartauden parissa.

Helsinki-päivän 12.6. ilmaiselle bussikiertoajelulle Vuosaaressa liput tulevat jakoon Virkagalleriassa ja Vuotalossa kesäkuun alkupuolella. Tilausbussi lähtee Mosaiikkitorilta klo 12. Aamulla on halukkailla tilaisuus kivuta oppaan johdolla Vuosaaren huipulle. Kokoontuminen on klo 10 pohjoisella ostarilla.

Kulttuuri- ja kotiseututoimikunta on myös ahkeroinut Vuosaaren kesäjuhlien 18.-19.8 ohjelman jo valmiiksi. Ohjelmassa on lapsille Siina ja Taikaradio -musiikkituokiot, Nukketeatteri Poiju, Hembölen kotieläintarha ja pomppulinna. Aikuisia viihdyttävät Sakarat laulupelimannit yhtyeineen. Lohikäärmepuiston messutapahtumassa ovat vuosaarelaiset järjestöt pöytineen tarjoten maukkaita herkkuja, arpajaisia ja iloista yhdessäoloa. Iltajuhla aikuisille on Rastilan kartanolla Saseka House Bandin musiikin ja texmex-herkkujen parissa. Sunnuntaina on perinteinen kansanmusiikkimessu ja Vuosaari-vaellus Sjökullasta Skataan.

Vuosaari-Seura toivottaa kaikille vuosaarelaisille hyvää kevään jatkoa!

Edellinen artikkeliVuosaaren VPK:n meriosasto etsii uusia jäseniä
Seuraava artikkeliPalstaviljelmillä onnistuneet talkoot