Vuosaari-Seura tiedottaa 4/2017

0
549

Nuoret kesätyöntekijät ovat aloittaneet reippain ottein työskentelyn Vuosaari-Seurassa. Työllistäminen on toteutettu yhteistyössä Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Maahanmuuttajien Helsinki -hankkeen kanssa. Hankkeen rahoittaa Me-säätiö, jonka tavoitteena on vähentää lasten, nuorten ja perheiden syrjäytymistä ja eriarvoistumista. Hankkeen tavoitteena on tukea nuorten ensimmäisen työpaikan saamista. Kesätyöhön palkattiin avoimella haulla 20 nuorta.

Vuosaari-Seura kiittää kaikkia kesätyötä hakeneita nuoria kiinnostuksesta seuraa ja seurassa työskentelyä kohtaan.

Kansallinen kaupunkipuisto Helsinkiin!

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti viime helmikuussa yksimielisesti kansallisen kaupunkipuiston perustamisselvityksen tekemisestä Helsingissä. Vuosaari-Seura oli yhtenä kansallisen kaupunkipuiston perustamisen aloitteentekijöistä.

Kansallinen kaupunkipuisto on arvokkaista luonto- ja kulttuuriympäristöistä tehty puistokokonaisuus, jonka osat yhdistyvät toisiinsa maa- tai vesiyhteyksin.

Ympäristöministeriö vahvistaa kansallisen kaupunkipuiston aseman kaupungin tekemän selvitystyön pohjalta ja hakemuksen jälkeen. Hakemuksen jättämisestä päättää kaupunginvaltuusto. Suomessa on puistoja perustettu jo kahdeksaan kaupunkiin.

Kansallinen kaupunkipuisto Helsinkiin! -liikkeen päämääränä on laaja idästä länteen ja etelästä pohjoiseen ulottuva uuden ajan urbaani kansallinen kaupunkipuisto.

Kaavoitusasioita

Vuosaari-Seura on tehnyt muistutuksen Vuosaaren keskustan alueen Aromikujan asemakaavaehdotuksesta yhdessä Vuosaari-Säätiön ja Vuosaari-toimikunnan kanssa. Muistutus on luettavissa Vuosaari.fi-sivustolla.

Tulevia tapahtumia

Kesänuorten pop up -kahvila ti 20.6. klo 17–20 Sjökullan torpalla. Myynnissä kesäisiä herkkuja. Kausimakuina raparperi ja mansikka. Maksutapa käteinen. Tervetuloa!

Nuoret pitävät avoimia ovia Sjökullan torpalla vielä ti 27.6. klo 17-20.

Tervetuloa torpalle myös Runon ja suven päivänä to 6.7., jolloin Saima Harmajaan syvällisesti perehtynyt Päivi Istala kertoo rakastetun runoilijan elämäntarinan. Kahvia tarjotaan klo 17 alkaen ja Istalan esitelmä alkaa klo 18.

Elokuun 6. päivä Sjökullan Pop up -kahviossa Syödään yhdessä mustikkapiirakkaa klo 13–16.

Vuosaari-Seuran Kesäjuhlat elokuussa – järjestöt mukaan!

Perinteiset Vuosaaren kesäjuhlat järjestetään tänä vuonna leikkipuisto Mustakivessä lauantaina 26.8.2017 klo 9–13.

Leikkipuisto Mustakiven kesäjuhliin ovat tuttuun tapaan tervetulleita osallistumaan paikalliset järjestöt ja puolueosastot. Ilmoittautuminen seuran puheenjohtajalle Hanna-Kaisa Siimekselle sähköpostitse hksiimes(at)gmail.com.

Leikkipuiston juhla on suunnattu lapsiperheille. Yhtenä teemana on Suomi 100 -juhlavuoden merkeissä Luontoon yhdessä.

Edellinen artikkeliNuorten blogi (3) Raunioita ja pommeja Helsingissä
Seuraava artikkeliNuorten blogi (4) Maan alta huipulle/Från underjorden till toppen/ From the underground to the top