Vuosaari-Seuran huhtikuuhun kuuluu talkoita ja kunnostustöitä. Talkoovoimin siivottiin Sjökullan torppa ja piha lauantaina 16.4. Paikalla oli hyvä ja toimiva tiimi ja iloinen tekemisen meininki. Sääkin suosi. Haravointi oli suosikkipuuhaa ja talkooväki pääsi kahvittelemaan ulkosalla. Puuhastelun yhteydessä pulpahteli esiin monta moninaista yhteistä unelmaa; mitä kaikkea kivaa olisikaan mukava tehdä.
Vuosaari-Seuran toimintaan voi tulla mukaan mutkattomasti. Vuosaari.fi -sivuilla on tietoa seuran eri toimikunnista ja tapahtumista. Tapahtumista ilmoitamme lisäksi Vuosaari-lehdessä ja uutiskirjeellä. Vuosaari-Seuralla on omat Facebook-sivut. Torpan kuulumisia voi lisäksi ihastella Sjökullan torpan Fb-sivustoilta. Tykkää meistä ja liity mukaan!
Kevät koittaa palstaviljelijöille
Viljelypastojen talkoopäivä on tulevana lauantaina 23.4. Talkoissa keskitytään yleisen palsta-alueen ja palstaympäristön siistimiseen.
Äkämäpunkkeja on esiintynyt palsta-alueilla. Etenkin niiden viljelijöiden, joilla on mustaviinimarjapensaita tulee pikaisesti käydä tarkistamassa palstansa pensaat, jos eivät jo ole sitä tehneet, ja poistaa saastuneet silmut, oksat tai koko pensas. Lisätietoa aiheesta saa palstavastaavilta.
Palstoja on vapautunut! Halukkaiden uusien viljelijöiden kannattaa ilmoittautua nyt palstajonoon. Ilmoittautuminen tapahtuu Meri-Rastilan Työttömien yhdistyksen kautta joko puhelimitse 09-3416291 tai sähköpostilla mvtry@kolumbus.fi
Kalajuttuja torpalla
Sjökullan vanhalla kalastajatorpalla (os. Harbonkatu 14) vietetään avoimia ovia sunnuntaina 24.4.2016 klo 13–16. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen eläkkeellä oleva erikoistutkija, FT Erkki Ikonen pitää esitelmän ammattikalastuksen kohteena olevista kaloista ja niiden kalastuksessa tapahtuneista muutoksista. Esityksen painopiste on Suomenlahden lohikantojen ja lohenkalastuksen kehityksessä 1900-luvun alkupuolelta alkaen. Esitelmä alkaa klo 14.
Pop up -kahviossa on myynnissä kalaherkkuja sekä kahvia ja teetä. Maksutapa käteinen.
Muita tapahtumia
Vappuna 1.5. kello 11 on kirkossa keväinen messu Sakaroiden avustamana.
Kello 13 lauletaan Mainingin terassilla keväisiä lauluja. Terassilla on mahdollisuus vaikka tanssia.
Helatorstaina 5.5. on kello 18 Merimieskirkossa Kansanmusiikkimessu.
Torstaina 12.5. Vuosaaren kirkon seurakuntasalissa on Vuosaari 50 vuotta juhlatapahtuma kaikille klo 18–19.30. Ohjelmassa esiintyvät IHMO:n kanteleoppilaat Satu Sopasen johdolla. Kari Hagman laulaa 60-luvun tunnelmia, Seppo Tirkkonen muistelee Vuosaaren vaiheita. Mielenkiintoinen kuvakavalkadi kertoo Vuosaaren historiasta ja nykypäivästä. Sakarat päättävät illan Kesäillan valssiin. Martat kahvittavat. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Perinteinen Vuokkoretki Mustavuoreen tehdään 14.5. yhteistyössä Sydänyhdistyksen kanssa.
Suvilinnun lauluja lauletaan 25.5. klo 18 Uutelan kanavalla. Yhteistyössä Aurinkolahti-Seuran, Vuosaari-Seuran ja seurakunnan kanssa.