Kaavoitusasioita
Vuosaari-Seura on antanut yhdessä Vuosaari-toimikunnan ja Vuosaari-Säätiön kanssa lausunnon Meri-Rastilan Lohiniemenrannan asemakaavahankkeesta. Alueelle suunnitellaan koulutuskeskusta ja sen yhteyteen majoitusrakennusta. Kaupunkisuunnittelulautakunta palautti viime syksynä esillä olleen kaavan uudelleen valmisteluun. Vuosaari-Seuran ym. mielipide on luettavissa Vuosaari.fi-sivustolla.
Helsingin uuden yleiskaavan kaavaehdotus etenee lautakuntakäsittelyyn näillä näkymin touko-kesäkuun vaihteessa. Ehdotuksessa on edelleen useita Vuosaaren osalta hyvin ongelmallisia merkintöjä. Kerrostaloalueita ehdotetaan Ramsinniemeen, Rastilan kartanon puistoon, Uutelan kanavan itärannalle sekä Mustavuoreen.
Vuokkoretki Mustavuoreen 14.5.
Lähdemme jälleen keväiselle retkelle Mustavuoreen Vuosaari-Seuran ja Vuosaaren Sydänyhdistyksen opastamina lauantaina 14.5.2016 klo 10 Itäväylän parkkipaikalta. (Niinisaarentien parkkipaikalta lähtöpaikalle klo 9.40).
Olemme helpottaneet hieman reittiä ja nousemme laelle vanhaa ”tykkitietä” pitkin tutustuen aluksi ensimmäisen maailmansodan aikaisiin linnoituslaitteisiin. Sen jälkeen laskeudumme korpimaisen rinteen läpi lehtolaaksoon. Laaksosta jatkamme Marmorikaivokselle, josta palaamme lähtöpaikoille.
Säänmukainen varustus, tukevat jalkineet, JUOMISTA ja kevyttä evästä mukaan!
Retki on maksuton. Retkeilijät ovat mukana omalla vastuulla. (Retkelle ei ole otettu erillistä tapaturmavakuutusta). Retken kesto on n. 3 tuntia.
Tervetuloa!