Vuosaari-Seura tiedottaa 8/2015

0
512

Vuosaari-Seuran syyskokous pidettiin 24.11. Kahvila Pokkarissa. Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma sekä talousarvio vuodelle 2016. Seuran puheenjohtajana jatkaa Anja Hinkkanen ja hallituksen erovuoroisten tai muuten eroavien jäsenien tilalle kokous valitsi Arja Sääksmäen, Hanna-Kaisa Siimeksen ja Kari Lomanin. Toiminnantarkastajiksi valittiin Seppo Pitkänen sekä Eija Loukoila, varalle Petri Parrukoski ja Ilkka Sulanto.

Yleiskaavaehdotus nähtäville

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kokouksessaan 10.11. ehdotuksen uudeksi Helsingin yleiskaavaksi. Yleiskaava ohjaa tulevaa tarkempaa asemakaavoitusta ja sen merkitys on suuri myös Vuosaaren tulevaisuudelle.

Kaavaehdotus ja muu valmisteluaineisto ovat nyt nähtävillä Laiturilla (Narinkka 2), Virka Infossa (Pohjoisesplanadi 11–13) sekä kaupunkisuunnitteluviraston verkkosivuilla. Ehdotus palaa ensi vuonna vielä lautakuntaan muistutusten sekä lausuntojen käsittelyä varten ja etenee sitten kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustoon. Muistutuksia kaavaehdotuksesta voi tehdä 29.1. asti.

Lautakunta teki kokouksessa muutamia muutoksia kaavaluonnokseen. Uutelaan merkitty uusi paikka leirintäalueelle poistettiin, mutta mittava kerrostalorakentamisalue nykyiselle leirintäalueelle jäi edelleen voimaan. Aivan Rastilan kartanon päälle merkittyä kerrostaloaluetta rajattiin lautakunnassa hieman pienemmäksi. Uuden rakennettavan tiiviin alueen merkintä alkaa kuitenkin lähes välittömästi kartanon päärakennuksen itäpuolelta ja peittää kokonaan myös entisen pehtorin talon ympäristöineen.


Jo aiemmassa kaavaluonnoksessa esitetyt kerrostaloaluemerkinnät Ramsinniemeen, Mustavuoreen sekä Uutelan kanavan itäpuolelle säilyivät myös kaavaehdotuksessa. Oheisella kartalla on lautakunnassa nyt hyväksytty yleiskaavaehdotus Vuosaaren osalta.

Joulunajan tapahtumia

Kauneimpien joululaulujen sarja alkaa lauantaina 5.12. klo 16 Vuosaaren merimieskirkossa. Sakarat Laulupelimannit yhtyeineen laulattavat. Kahvio ja lahjapuoti avoinna jo klo 15 lähtien. Bussi 90 metroasemalta.

Itsenäisyyspäinä 6.12. nostetaan Suomen lippu Sjökullan lipputankoon klo 10 Lippulaulun kera ja viedään sen jälkeen havuseppele Ullaksenpuistoon lentäjien muistokivelle.

Vuosaari-Seuran Joulumyyjäisissä Columbuksessa lauantaina 12.12. klo 10.30–15 on peräti 25 myyntipöytää täynnä herkkuja, käsitöitä, koruja, tonttuja ja enkeleitä. Seuran omasta pöydästä voi hankkia vuosaariaiheisia kirjoja ja paitoja. Mainiot Tiernapojat esiintyvät keskusaukealla klo 12.

Vuosaari-Seura on tietysti mukana myös Vuosaaren Joulupolulla Uutelassa sunnuntaina 13.12. klo 12–17. Tule mukaan ideoimaan oma Unelmiesi Vuosaari!

Jo perinteiseen tapaan Sjökulla (Harbonkatu 14) on auki Loppiaisena 6.1. klo 13–16, jolloin ulkoilijat voivat piipahtaa torpalle kahville tai mehulle.

Ennakkoon jo tiedoksi, että lauantaina 5.3. on Vuosaari 50-vuotta Columbus-tapahtuma, jonne toivotaan myös yhdistysten sekä kädentaitajien esittely- ja myyntipöytiä. Ilmoittautumiset: anja.hinkkanen@gmail.com.

Edellinen artikkeliYleiskaavaehdotus on nyt valmistunut
Seuraava artikkeliVartiosaaren osayleiskaava hyväksyttiin lautakuntakäsittelyssä