Helsinki-päivän iltana, sunnuntaina 12.6 klo 18–20, Sjökullan torpalla vietetään jäsenten iltaa puutarhajuhlien merkeissä. Samalla juhlistetaan Vuosaari-Seuran 50-vuotistaipaletta. Juhlien teema on 60-luku. Menemme ajassa 50 vuotta taaksepäin kaikilla aisteilla. Pihateltassa Seppo Kurkelan orkesteri soittaa 60-luvun musiikkia. Tarjoamme 60-luvun tyyliin kahvia ja rapaperipiirakkaa. Paikan päällä voi myös grillata makkaraa (2 €), tai nauttia savukalasalaattia tai 60-luvun tyyliin tehtyjä voileipiä kotikaljan kera (5 €/annos). Maksutapa käteinen. Salin puolella pyörii Vuosaari 50-kuvakavalkadi menneiltä vuosilta. Jäsenille on myös jaossa seuran juhlapostikortti muistoksi puutarhajuhlistamme. Perheenjäsenet ovat tervetulleita mukaan!
Vuosaaren Kesäjuhlat järjestetään 20.8 klo 10–14 Lohikäärmepuistossa. Koko perheen juhlassa esiintyvät Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri, Bojan Baric Marionettiteatteri ja Vuosaari Junior Big Band. Messutorilla vuosaarelaiset järjestöt kertovat toiminnastaan. Lapsille ponitalutusta klo 11–14. Lauantai-ilta huipentuu ravintola Mainingin terassilla, missä voi klo 19 –21 nauttia grilliherkuista ja The Old Farts -jazzbändin musiikin tahdeista. Sunnuntaina klo 11 on kirkolla Kansanmusiikkimessu Sakaroiden musiikin kera. Sunnuntai-iltapäivänä Sjökullan torppa on auki kahvioineen.
Kaavoitusasioita
Vuosaaressa on käynnissä useita asemakaavahankkeita. Meri-Rastilaan on suunnitteilla täydennysrakentamista, joka mahdollistaisi kaupunkisuunnitteluviraston mukaan asuntojen rakentamisen jopa 4000 uudelle asukkaalle. Rakentamista suunnitellaan nykyisille tonteille yhteistyössä taloyhtiöiden kanssa sekä viheralueille.
Suunnitelmissa on myös purkaa Meri-Rastilan nykyinen ostoskeskus ja rakentaa sen tilalle kortteli, jossa olisi liikekeskus ja asuntoja. Suunnitelmiin voi ottaa kantaa verkossa 21.6. saakka osoitteessa kerrokantasi.hel.fi/hearing/meri-rastila2.
Vuosaaren keskustan alueelle Aromikujan ympäristöön suunnitellaan asumista, liike- ja toimitiloja sekä palveluita. Suunnitelmassa korkeampi, 3–33-kerroksinen rakentaminen sijoittuisi Vuotien varteen. Matalampi 3–8-kerroksinen rakentaminen sijoittuisi Bertha Pauligin kadun varrelle. Lisäksi tutkitaan päivittäistavarakaupan sijoittamista alueelle ja Albatrossia laajennettaisiin sosiaali- ja terveyspalvelujen monipalvelukeskukseksi.
Aromikujan alueen osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavan valmisteluaineistoa, suunnitteluperiaatteet sekä Vuotien uuden liikennesuunnitelman luonnos ovat esillä 6.6.–1.7. Laiturilla (Narinkka 2), Vuosaaren kirjastossa ja verkkosivuilla www.hel.fi/suunnitelmat. Hankkeen lähtökohdista on keskustelutilaisuus Vuosaaren peruskoululla 13.6. Mielipiteet asemakaavasta tulee jättää 1.7. mennessä.
Helsingin uusi yleiskaavaehdotus on nyt kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyssä. Yleiskaava ohjaa tulevaa asemakaavoitusta myös Vuosaaressa. Vuosaari-Seura on esittänyt muutoksia kaavaehdotuksen ongelmakohtiin. Vuosaari-Seuran, Vuosaari-toimikunnan ja Vuosaari-Säätiön yhteinen kaavamuistutus on lähetetty myös kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenille tiedoksi.
Vuosaaresta Berliiniin
Nyt on viimeinen viikko ilmoittautua juhlamatkallemme omasta satamasta Berliiniin. Matka ajoittuu ajalle 4.–9. lokakuuta. Tiedot matkasta löydät vuosaari.fi – sivustolta. Tule mukaan!