Juhlallinen tilaisuus pidettiin Kirjakahvila Pokkarissa 15.12.
Vuosaari-Säätiön valtuuskunta valitsi syyskokouksessaan 22.11. vuoden vuosaarelaiseksi Eero Hildénin tunnustuksena monivuotisesta toiminnasta Vuosaaressa. Hän on kuulunut yhtäjaksoisesti kuusi vuotta Vuosaari-Seuran johtokuntaan, niistä viimeiset kaksi vuotta seuran puheenjohtajana. Sen lisäksi hän on ollut keskeisissä luottamustehtävissä Itä-Helsingin Taideseurassa ja Vuosaaren Sydänyhdistyksessä sekä toiminut ansiokkaasti muun muassa paikallisessa teatteritoiminnassa.
Valtuuskunta päätti palkita kunniamaininnalla vuosaarelaiset Matti Lipposen, Matti Tikkasen ja Pasi Heikkilän.
Matti Lipponen kirjoitti Rastilan kartanoa koskevan tutkimustyön tuloksena Rastböle: maiseman historiaa Vuosaaressa -nimisen kirjan, joka ilmestyi huhtikuussa. Kirjassa hän kuvaa ansiokkaasti Rastilan kartanon vaiheita 1500-luvulta lähtien. Omistajahistorian lisäksi hän käsittelee myös kartanon palveluskuntaa ja yleensäkin elämää Vuosaaressa. Kirja antaa tietoja myös Vuosaaren muista maatiloista.
Matti Tikkanen ja Pasi Heikkilä ovat kartoittaneet Mustavuoren luontoaluetta ja esittävät sen kehittämistä opetus- ja virkistystarkoituksiin. Heidän ehdottamansa kohteet karttoineen ja kohdekohtaisine luontoon ja geologiaan liittyvine selostuksineen sekä asiassa kaupunkisuunnitteluvirastolle jätetty aloite ovat olleet nähtävissä kesäkuusta lähtien internetissä Vuosaari-Seuran ylläpitämällä sivustolla vuosaari.fi.
Vuosaari-Säätiö rs