Vuosaari-toimikunta järjestää asukasdemokratiaillan terveys- ja hyvinvointiasioista

0
602

Vuosaari on tänä vuonna yksi kaupunginhallituksen valitsemista demokratiapilottialueista. Lähidemokratiaa Vuosaareen -hanke valittiin viime vuoden joulukuussa yhdeksi alueellisen osallistumisen pilottikokeiluksi yhdeksän muun helsinkiläisen hankkeen kanssa. Käytännön toteutuksesta vastaa toukokuussa ensimmäisen kerran kokoontunut uusi Vuosaari-toimikunta, jossa on noin 40 jäsentä eri vuosaarelaisyhteisöistä.

Pilottihankkeen tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia oman kaupunginosansa asioihin. Päämääränä on lisätä tietoa ja kiinnostusta kuhunkin meihin vaikuttavista yhteisistä asioista ja tehdä aloitteita kaupungille Vuosaaren kehittämiseksi asukkaiden toiveiden mukaisesti.

Vuosaarelaiset ovat lähestyneet Vuosaari-toimikuntaa ja toivoneet terveyteen sekä hyvinvointiin liittyvää asukastapahtumaa. Maanantaina 17.6. järjestettävän asukastilaisuuden otsikkona on: Lähidemokratiailta vuosaarelaisille – hyvinvointi ja terveys. Tilaisuus pidetään Tehtaanpuiston koulun (Vuosaarentie 7) auditoriossa klo 18–20.

Tilaisuuden tavoitteena on keskustella terveydenhoitoon ja hyvinvointiin liittyvistä palveluista. Puheenjohtajana toimii kaupunginvaltuutettu Timo Raittinen Vuosaari-toimikunnasta. Asukkaiden kysymyksiin vastaajina on terveyden ja hyvinvoinnin kanssa työtään tekeviä asiantuntijoita.

Paneelissa istuvat Helsingin terveys- ja sosiaalitoimen apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty, Sote-lautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila, Vuosaaren terveysaseman ylilääkäri Taina Salo, Vuosaaren Huslabin laboratoriosta Anu Tammikivi, Helsingin Urheiluhallit Oy -konsernin ja Vuosaaren Urheilutalo Oy:n liikuntapäällikkö Eija Holmala.

Ennen asukasiltaa tilaisuuden osallistujat voivat halutessaan tarkistuttaa myös omaa verenpainettaan, verensokeriaan tai rasvaprosenttiaan ja keskustella ravintoneuvojan kanssa. Puoli tuntia ennen tilaisuutta Itäkeskuksen terveyspysäkin henkilökunta mittaa verenpainetta auditorion edessä olevassa aulatilassa. Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistys mittaa samassa paikassa verensokeria ja Vuosaaren Urheilutalon henkilökunta järjestää rasvaprosentin mittauksia.

Tervetuloa kysymään, keskustelemaan sekä antamaan tietoa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista!

Edellinen artikkeliVesibussilla Hakaniemestä Vuosaareen
Seuraava artikkeliLausunto Vartiosaaren maankäyttövaihtoehdoista