Vuotalon lasijulkisivu uusitaan energiatehokkaaksi

0
648

Vuotalon julkisivun uusiminen alkaa. Talossa toimivat Vuosaaren kirjaston ja Helsingin kulttuurikeskuksen lisäksi Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto, Tehtaanpuiston yläaste ja Vuosaaren lukio. Talossa on lisäksi kahvila ja lipunmyyntipiste. Kirjasto toimii keskeytyksettä remontin ajan.

Vuotalon kirjastossa käy päivittäin 1 500 kävijää. Helsingin kulttuurikeskuksen palvelut ovat vuosaarelaisten aktiivisessa käytössä. Kulttuurikeskuksen tapahtumiin ja taidekasvatustoimintaan osallistuu vuosittain yli 30 000 kävijää, ja gallerian näyttelyissä käy katsojia vuosittain noin 35 000.

Korjaustyö muuttaa asiakkaiden kulkureittejä, sillä rakennuksen edestä rajataan aidattu työmaa-alue. Työmaan perustaminen on alkanut jo ensimmäisen vaiheen teline- ja huputustyöllä. Ensimmäisen vaiheen rakennustyöt alkavat toukokuun alussa, jolloin vanhaa lasijulkisivua aletaan purkaa gallerian eli Vuosaarentien puoleisesta päästä.

Touko-kesäkuussa alkaa toinen vaihe, jolloin kirjaston nykyinen pääsisäänkäynti ja sen edessä oleva jalankulkusilta suljetaan. Kirjaston asiakkaat ohjataan sisälle Valkopaadentien puolelta gallerian kautta. Työ valmistuu elokuussa ja viimeisetkin kulkuesteet poistuvat piha-alueelta syyskuussa.

Remontin yhteydessä aulan lasinen julkisivu ja sitä tukevat teräsrakenteet uusitaan. Taloon tehdään uusi tuulikaappi, joka estää kylmän ilman sisään virtauksen talviaikana.

”Kesäisin Vuotalon aulan lämpötila nousee huomattavasti aamupäivän auringon lämmittäessä aulaa. Talvisin iltapäivän kävijäruuhkan aikaan ulko-ovi on taukoamatta auki ja aula on viileä. Nyt korjaamme tilanteen ja samalla talosta tulee energiatehokas” kertoo projektinjohtaja Raimo Järvinen kiinteistöviraston tilakeskuksesta. Lasiseinän pinta-ala on noin 800 neliömetriä.

Korjaustöiden yhteydessä uusitaan myös moottoroidut auringonsuojaverhot, joilla säädellään aulan akustiikkaa ja galleriaan tulevan valon määrää.

Järvisen mukaan rakennustyö aiheuttaa väistämättä ajoittain haittaa Vuotalon työntekijöille, asiakkaille ja talon ohi kulkeville vuosaarelaisille. ”Pyydämme kuitenkin kärsivällisyyttä, jotta talon lämpöongelmat saadaan kuntoon ja Vuotalosta entistä viihtyisämpi.”

Vuotalon pysäköintipaikat ovat talon kellarissa, jonne kuljetaan Tyynylaavantieltä metroaseman puolelta. Paikoitustilasta on hissi Vuotaloon. Tehtaanpuiston yläasteen ja Vuosaaren lukion pysäköintipaikat eivät ole Vuotalon asiakkaiden käytössä.

Edellinen artikkeliVuosaari-Seura tiedottaa 5/2016
Seuraava artikkeliMielipide Lohiniemenrannan asemakaavan muutoksen uudesta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta